Koteloinnovaatio, Rissla - sarja ja Microsoftin Sculpt

Täällä ollaan eletty hieman huolestuneissa tunnelmissa viime keskiviikosta lähtien koska suvun päänaisen, rakkaan klaanimme johtajan ja minut synnyttäneen naisen sydän ilmoitteli itsestään tavalla jonka johdosta kiidätin hänet tutkimuksiin myöhään illalla. Onneksi reissusta selvittiin pelkällä säihkähdyksellä mutta klaanipäällikkö on ollut siitä lähtien tarkkailussa, pääosin lähellä asuvien siskojeni toimesta koska klaanipäälliköllekin on tuota ikää siunaantunut ja nämä tämmöiset jutut ottavat sen verran koville ettei paluuta entiseen ole.Tässä siis pääsyy poissaolooni Blogspheren laajoilta aavikoilta, olkoonkin että loppu menee väsymyksen/laiskuuden piikkiin.

Niinpä pahoittelen sitä ettei geneettinen sukupuu ole vieläkään valmis mutta nyt kun elän uutta ja punap psykiat rakkaus-toiveikaista elämää, niin saatte nähtäväksenne poikkeuksellista kuvamateriaalia tästä poikamieskämpästäni. Tarkemmin sanottuna erään innovaation jonka synnytti silkka vitutus aiheeseen, joka kenties on tuttu niille jotka asuvat kerrostaloissa jotka on rakennettu 80 – tai 90-luvulla. Näissä kerrostaloissa (ei tietenkään kaikissa) asunnon tuloilman saanti on toteutettu aivan älyttömällä, yleensä olohuoneen ulkoseinään asennetulla venttiilillä joka on varustettu pienen pienellä säätövivulla. Aivan paska idea sinänsä että ao. venttiilin kautta tulee tasan niin lämmintä/kylmää ilmaa kuin mitä ulkona sattuu olemaan ja vielä kun asunnon poistoilmastointi on hoidettu useamman venttiilin voimin, on selvää että tuosta olohuoneessa sijaitsevasta tuomiopäivän räppänästä todella vetää. En tiedä mistä johtuu mutta tässä taloyhtiössä jossa minä asun, on poistoilmastointi todella isolla, jopa niin isolla että sekä parvekkeelle että asunnosta rappukäytävään johtavaa ovea saa tosissaan työntää auki eli alipaine on melkoinen. Enivei, kyllästyin tuloilmaräppänän vittumaiseen suhinaan, jatkuvaan vedon tunteeseen ja kylmiin lattioihin siinä määrin että päätin tehdä asialle jotain.

Vaikka kaikissa tämäntyyppisissä ratkaisuissa toiminnallisuus on se ykkösjuttu, niin kyllähän se esteettisyyskin on otettava huomioon ja tämä aiheutti hieman ongelmia koska mitään rakenteellisia muutoksia ei näihin vuokra-asuntoihin pidä mennä tekemään tai siitä ei hyvää seuraa. En väitä että innovaationi edustaa ratkaisua joka tyydyttäisi sisustussuunnittelijaa mutta ainakin se toimii. Kyseessä on nimittäin 110mm leveä sähkökotelo, ts. muovinen kotelo jota käytetään silloin kun johdotuksia ei saada seinän sisään. Käteviä kapistuksia koska ne ovat verraittain siistejä kansineen ja päätykappaleineen ja ovatpa vielä helppo pitää puhtaanakin. Annan tässä lyhyen selonteon jottei mun tartte laittaa kuvateksteihin niin paljon informaatiota eli alla näkyvissä kuvissa on pystykotelon yläpäähän, tarkemmin sanottuna kotelon pohjaan, (kuvassa kannen alla, ei näy) tehty 95mm rasiaterällä reikä joka on hieman isompi kuin seinässä oleva tuuletusräppänä joten räppänässä olevaa säätövipua pääsee käyttämään sillä reikä on vain muutama sentti kotelon yläpäästä ja kotelon yläpäätä oleva päätykappale irrallinen (pysyy kyllä hyvin paikallaan ilman ruuvaustakin). Pystykotelon alapäässä olevaan poikittaiskotelon kylkeen on tehty aukko joka on hieman pienempi kuin pystykotelon sisämitat ja näin liitoskohdasta on saatu tiivis. Lyhyen vaakakotelon vasen pääty on suljettu päätykappaleella ja näin seinässä olevasta tuloilmaventtiilistä saapuva kylmä ilma kulkee ensin pystykoteloa alas ja purkautuu vaakakotelon ohjaamana oikealla olevan patterin taakse jolloin kylmä ilma lämpiää ennen huoneeseen/asuntoon leviämistään. Kesäaikaan voidaan vaakakotelon vasemmassa päässä oleva päätykappale poistaa ja (kun seinässä olevaa räppänää säädetään isommalle) näin saadaan tuloilma jakautumaan laajemmalti. Voidaankin siis puhua köyhän miehen innovaatiosta sillä näin saadaan tuloilman lämmitys ilman mitään kalliitta koneita sillä tarvikkeet tähän ratkaisuun maksoivat n. 37,- euroa. Luonnollisestikaan en laskenut palkkakustannuksia koska mitäpä minä itselleni palkkaa maksamaan ja eipä noiden kahden kotelon asentamiseen mennyt kuin puolisen tuntia.
Kotelo 1
Valkoinen kotelo ja valkoinen seinä, livenä kontrastia ei ole oikeastaan yhtään. Yläpuolella oleva reikä ei ole meikäläisen tekosia vaan niitä riittää edellisten asukkaiden jäljiltä enemmän kuin tarpeeksi.

Kotelo 2
Vaakakotelo. Kylmä tuloilma ohjautuu suoraan oikealla näkyvään (lämpimpään) patteriin.



Seuraavana onkin sitten vuorossa komentokeskukseni johon kävin tänään hakemassa täydennystä eli Rissla – sarjan kirjoitusalustan sekä kaksi pientäsäilytyskoteloa +”mappikotelon” und kynä/pientarvikelokerikon koska Internet – pyhättöni pöydällä ajelehti jos jonkinlaista lippua ja lappua, kyniä, virustorjuntaohjelmien koteloita etc. roinaa ja sehän ei käy laatuun. Hankintoja täydensi Microsoftin SculptComfort Keyboard And Mousesetin joka on hintansa väärti. Varsinkin hiiressä olevan Windows – kosketuslevyn moninaiset ominaisuudet helpottavat työskentelyä todella paljon. Lopullinen ratkaisu näppiksen suhteen tulee olemaan esim. toimistotarvikkeita myyvän Proficient'n Rollermouse Free 2. Just nyt ei ole varaa koska kalustamiseen, talvirenkaisiin ja laskuihin on mennyt rahaa sen verran paljon mutta josko mä koittaisin olla kiltisti ja toivoa että se punapukuinen läski elikkäs itse Santasen Clasu toisi sen mulle. Saattaa olla että Joulupukki kiertää meikäläisen kaukaa mutta joulupukista tulikin mieleen ettei mene enää kovin pitkää aikaa kun saan taas laittaa sen bloody pukin liihottelemaan blogini etusivulle, samaan tapaan kuin viime joulunakin. Ties vaikka siitä olisi tehty päivitetty versio ja se olisi vieläkin mukavampi (niin no, joidenkin mielestä aivan helvetin ärsyttävä mutta pukki tulee liihottelemaan, piditte te siitä tai ette).


Rissla 1
Hyvä ja kookas (pöydän syvyys 75cm) kirjoitusalusta jonka materiaali tuoteselosteen mukaan kestää kulutusta ja mm. kahviroiskeita.

Sculpt - näppäimistö
Sculpt - näppäimistö. Äärimmäisenä oikealla näkyy näppäimistön mukana tulevan hiiren Windows - levyke/painike

Windows 10
Windows 10, taustavalo ja näppis (kahvimukin jätin pois kuvasta. Samoin eväät)

Tämmöistä tällä kertaa, innovaatioita ja hankintoja jotka eivät nyt kovin kummoisia ole mutta lisää sisutuskuvia on tulossa jahka mä saan kaikki verhot ompelijalta. Ensi viikon aikana pitäisi tulla olkkarin verhot (niissä oli käynyt pieni fiba ja ne olivat vain 65cm leveät per kappale joten uusiks meni) sekä keittiön verhot + kappa ja olohuoneen sohvalle tarkoitettu peite (fleece, harmaa jossa oli muistaakseni jotain saatanan poroja tai mitä lie mutta livenä ihan mukavan näköinen).
Niin, ja kyllä se geneettinen sukupuukin jossain vaiheessa tulee mutta klaanipäällikön sairastelu ja muut jutut ovat vieneet mun aikani niin etten ole ehtinyt sitä tehdä ja sitäpaitsi mä tein lauantaina syntiä koska mä olin pyramidilla vaikkei mun pitänyt mutta tilanteet ovat joskus sellaisia että myönnytyksiä on tehtävä.

Oikein hyvää illanjatkoa kaikille!

Ps. Muistakaa olla ihmisiksi varsinkin tästä päivästä eteenpäin sillä niitä tonttuja on muuallakin kuin hallituksessa...




read more

Naisen mieli: Nuori vs. vanha (Psykiatri - edition)

Eilen lupaamani tutkielma naisten alkuperästä ilmestyy loppuviikosta koska hurskasta kroppaani raiskaava tauti ei tunnu hellittävän, ei sitten millään. Vallan perkeleelliset vilunväristykset ravistelevat tomumajaani ja ylemmästä hengitysaukosta valuu koko ajan lähinnä tapettiliisterin kaltaista liquidia joka taas on johtanut siihen että klyyvarin etuosa on jatkuvan niistämisen seurauksena paitsi punainen, myös ilman orvas – ja marraskesejä (talvista puhumattakaan). Enivei, punkan pohjalla on aikaa miettiä asioita ja niinpä päädyin sellaiseen ajatelmaan että mun on hommattava itselleni nainen. Toki tuo "hommaaminen" on varsin sovinistisesti sanottu sillä naiset eivät suinkaan ole mitään kulutustavaroita joita ”hommataan” mutta kun kyseessä on sellainen kahjo kuin minä, niin sen oikean löytämisessä on hommaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Itse asiassa tehtävä on liki mahdoton sillä naisen tulisi olla rotisseur-käädyt omistava, punatukkainen, huumorintajuinen, suht varakas psykiatri jolla on valtuudet kirjoittaa raksuja ja jolla on ikää korkeintaan /vähintään X vuotta. Miksikö X -vuotta? No siksi että 19 – vuotiaan naisen mieli (Görber – Essenahauer, 1932) on vielä suhteellisen avoin kun taasen sitä vanhemman naisimmeisen mielen muokkaaminen on samaa kuin tankkerin kääntäminen rantahiekalla eli aivan helvetin mahdotonta mutta taasen vanhemman naisen ajatusmaailma (Ungman – Hödegren 1972) on rauhallisempi (paitsi ärsytettäessä) ja vähemmän ailahteleva.

Entäpä jos polkuni risteäisivät sekä 19-vuotiaan että 45-55-vuotiaan, rotisseur-käädyt omistavan ja aivan saatanan rikkaan psykiatrin kanssa jolla ei olisi pelkästään lupa kirjoittaa lääkkeitä vaan hän myös omistaisi oman, lähinnä jykevien kipulääkkeiden myyntiin keskittyneen apteekin! Luonnollisesti molemmat olisivat huumorintajuisia, ekstrovertteja naisimmeisiä joilla olisi kaikki muutkin hyvät ominaisuudet (joita en tässä käy listaamaan). Niin, ja oletuksena että nämä jaa vähän eri-ikäiset psykiatrit osoittaisivat kiinnostusta meikäläiseen. Kumpi olisi se oikea? Sanokaapa te koska siinäpä vasta pulma, sellainen jonka rinnalla elämän tarkoitus ja kaikki muut vastaavat ovat melko hikisiä dilemmoja koska naisen mieli, olkoon se minkä ikäinen tahansa, on about 167 Damokleen miekkaa päällekkäin tahi 19876 Rubikin kuutiota sisäkkäin.

Oikea vastaus kuitenkin lienee se ettei hullun pitäisi kovassa kuumeessa miettiä tälläisiä sillä olen onnistunut tämän järjettömän ongelman lisäksi hukkaamaan kaksi sähköpostiosoitettani jonnekin helvetin kuuseen, keittänyt pannullisen kahvia ilman kahvinpuruja ja onnistuinpa käymään suihkussakin villsukat jalassa. Tosin ne eivät olleet jalassa koko aikaa mutta ehti ne kastua ennenkuin tajusin että jotain on vialla. Osasyynä varsin mielipuoliseen käytökseeni saattaa olla myös se että olen koittanut häätää flunssaa coctaililla joka oli sangen ryhtevä sekoitus entisiä raksujani joita ei todellakaan ole tarkoitettu flunssan hoitoon. Todisteena tästä erilaiset äänet ja muut yliluonnolliset ilmiöt kuten osittain syödyn leivän ilmestyminen tietokoneen päälle. Yliluonnollinen leipä siksi että leivän päällä on maksamakkaraa jota minulla ei ole tällä hetkellä jääkaapissa ja kyllä, se on maksamakkaraa eikä Play – Doh – muovailuvahaa kuten kesällä 2013 jolloin levitin patongin päälle ruskean muovailuvahatangon ja annoin mennä ääntä kohti. Lopputuloksena figuuri joka etäisesti muistutti edesmennyttä presidenttiämme. Sitä kaljupäistä joka hakkasi Riken (se Rydin muijan poika) takavuosina vaaleissa. Ei tietenkään fyysisesti mutta tuloslaskennassa, kais työ muistatte sen?

rhead
Psykiatri?

Nonni, jos nyt sattuisi kuitenkin käymään niin että tätä lukee joku nuori tai hieman vanhempi, punatukkainen ja mukava naispuolinen psykiatri niin hyvä. Teitä tarvitaan ja jos minä joskus maailmassa tapaan punatukkaisen psykiatrin, tulee todistetuksi että ihmeitä voi tapahtua koska minen jaksa uskoa että punatukkaisia psykiatreja edes on. Oikeesti, mun ei pitäisi kirjoittaa yhtään mitään ja siksipä onkin parempi että mä lopetan nyt. Kaikille oikein hyvää illanjatkoa ja muistakaa olla ihmisiksi.

Ps. Te olette varmasti kuulleet sen typerän vitsin jossa kysytään miksi ei erään tietyn maan, jonka kansalaisia on tullut hakemaan turvaa täältä, lapsia voi ohjata/laittaa päiväkotiin?
No koska muksuille ei voi sanoa että isis tulee hakeen sut neljältä.



read more

Mikä naistyyppi oli ensin?

Hyvää iltaa niin tutuille kuin tuntemattomillekin!
Hesus sentään mutta aika on mennyt todella huimaa vauhtia koska nyt ollaan jo lokakuun puolenvälin paremmalla puolella eli juuri siinä ajankohdassa jolloin joulufanaatikot ryhtyvät kaivelemaan joulukoristeita ja niitä bloody pipperinpaistopeltejään. Toisaalta, mikä minä olen tuomitsemaan ja kyllähän joulu on oikeastaan mukavaa aikaa koska joulua edeltävät päivät kuluvat yksittäispakattujen rusinoiden valmistuksessa (vakuumikone laulaa, believe me!) ja maapähkinöitä kuoriessa. Katsokaas kun minä en voi syödä maapähkinöitä kuorineen sillä minulla on nutkelia mikä taasem tarkoittaa sitä että jos satun syömään pähkinän kuorineen, niin perse laulaa seuraavat kolme viikkoa sellaisella frekvenssillä ettei mitään rajaa. Nutkelia on harvinainen sairaus eikä sillä ole mitään tekemistä pähkinäallergian kanssa, vaan nutkelia on laktoosi-intoleranssin, fiffanin pähkinöiden ja hulluuden (nut) muodostama kombinaatio jota tavataan noin 0,00008%:lla koko maailman väestöstä.

Hulluudesta päästään kätevästi nykyiseen terveydentilaani jossa ei muutosta. Muutama viikko sitten oli isompi palaveri sairaalan puolella jossa todettiin ettei heillä ole enää mitään annettavaa ja niinpä sain kenkää, tosin ensi vuoden loppuun asti ulottuvan B – lausunnon ja parin muun propuskan kera. En jaksa selittää koko tapausta sillä se oli…..miten sen nyt sanoisi…lähinnä sellainen tilaisuus johon meikäläisen ei olisi tarvinnut osallistua ollenkaan koska paikalla olevat ihmiset (7 + pikakirjoittaja) tekivät päätökset puolestani. Myös lääkitys lopetettiin, minulla meni viimeisinä aikoina oksikodonia nimeltä Targiniq 10/5 (kymppi lääkettä, 5mg naloksonia joka ehkäisee ummetusta) joka ei sinällään toiminut selkäkipuihin lainkaan mutta helpotti päänsärkyä noin neljäksi tunniksi ja tästä syystä aion taistella sen takaisin, asiasta on jo keskusteltu omalääkärin kanssa ja suattaapi olla että respaa pukkaa. Sairaalan lekurin mielestä kyseessä oli huume jota ei pitäisi ihmisille antaa ja vieläpä ”hevosen annos” mutta lekuri olikin nuor nainen, just erikoistumassa joten hänelläoli sen mukaiset mielipiteet. Norspanin, jota meikäläiseen on aikoinaan testattu, hän olisi ollut valmis nostamaan tappiin asti ja kun erehdyin viittaamaan osin samankaltaisiin vaikutusmekanismeihin, niin hääp lämpeni sen verran paljon jotta minunkin oli pakko avata paidankaulusta ja pitipä pipokin riisua kun huoneen lämpötila nousi useita asteita mutta se siitä ja sen kestävyydestä.

Iloisena asiana mainittakoon kaksi juttua joista ensimmäisenä burn out joka iski 27.09 iltana jolloin pyramidilla saatiin ilmastointi kuntoon. Heinäkuun alusta alkanut rypistys kulminoitui tuohon päivään, seuraavana päivänä näet tulivat lattiamiehet ja ja kaikki pintatyöt oli saatava valmiiksi tuohon päivään mennessä ja tuo ajanjakso jonka aikana mm. laihduin 11 kg oli sen verran liikaa että kroppa päätti tehdä stopin. Tosin mistään totaalisesta romahduksesta ei ole kyse sillä olin poissa pyramidilta vain 28. ja 29. päivän mutta kun kuluneen viikon torstain ja perjantain orjailin kuumeessa, niin päätin nyt viikonloppuna (jonka vietin käytännöllisesti katsoen sohvalla) että teen tästä lähtien vain ja ainoastaan normipäivää. Mikään ei tunnu kiinnostavan eikä mikään mitä teen, tuota minkäänlaisia hyviä fiiliksiä joten olen joutunut pakottamaan itseni tekemään vaadittavat kotihommelit ja muut elämiseen liittyvät asiat. Tästä ”pakottamisesta” on kuitenkin hyviä seurauksia sillä olen vihdosta viimein hommannut älypuhelimen (Samsung Xcover X3), huonekaluja, uuden mikron, neljä uutta valaisinta, petivaatteita, jokusen taulun sekä muuta sisutukseen liittyviä juttuja. Mikron uusin sen takia että vanha jonka ostin eroa seuranneessa rytäkässä, oli sellainen muutaman kymmenen euron vehje joka muuten toimi hyvin mutta asetettu aika pysyi joten mikron vierellä joutui päivystämään ja sehän ei käy laatuun. Jos joku tarvitsee kaksi kertaa testattua mikroa (hermo ei kestänyt enempää) jossa edellämainittu vika, niin sen saa ilmaiseksi koska muuten se on ihan hyvä mikro. Kohta vaihtuu kahvinkeitin vaikka nykyisessä ei ole valittamista mutta MoccaMaster on MoccaMaster ja sillä hyvä.

Niin ja nyt mä olen löytänyt itselleni hyvän ompelijan! Tämä tapaus sattui kun menin ostamaan eräästä kankaita ja ompelustarvikkeita myyvästä liikkeestä vetoketjua yhteen huppariin ja satuin kysäisemään että tietääkö liikettä pitävä naisihminen ketään hyvää ompelijaa ja hääp sanoi että juu, kyllä hän tietää ja nyt on sitten huppari korjattavana. Tämä liikettä pitävä nainen ompelee itsekin ja tilasin eilen häneltä kahdet verhot, olkkarin ikkunaan ja parvekkeen oveen ja jahka hän saa ne tehtyä, niin sitten on vuorossa keittiön ja makkarin verhot. Kyllä mulla joka ikkunassa verhot on mutta esim. olkkarin verhot ovat yläpäästään taitettu noin viisitoista senttiä koska mä en osaa ommella elikkäs lyhentää niitä joten voitte kuvitella että siinä on nipsut kovilla sillä verhot ovat hieman vahvempaa kangasta koska vanhana kerrostaloasujana en hyväksy ikkunoihin (näin pimeänä aikana) muuta kuin täysin valoa läpäisemättömät verhot. Jos jotain vihaan, niin akvaarioelämää jossa naapurit pääsevät kyttämään mitä missäkin kämpässä tapahtuu.



Tämmöstä tällä kertaa, paljon olisi vielä kerrottavaa mutta koska mä olen edelleenkin kuumeessa ja huomenna pitäisi vääntäytyä taipaleelle, niin mä en yksinkertaisesti jaksa tällä kertaa enempää ja samasta syystä jos minulta jää vastaamatta johonkin viestiin ( kävin muutama minuuttu sitten vilkaisemassa s-postilaatikkoa joka oli karmeassa kunnossa), se johtuu nimenomaan tämänhetkisestä olotilastani eikä ilkeämielisyydestäni. Sama koskee lukulistaa, en usko että jaksan käydä koko listaa läpi koska mun on ensin siivottava postiloota ja vastattava kommentteihin mutta huomenna sitten sillä huomisesta eteenpäin mä alan pitämään huolen siitä että mulla on illat vapaat. Muuten ei jaksa. Pusuja kaikille, muistakaa olla ihmisiksi ja kiitos kaikille jotka olette muistaneet meikäläistä. Ai rilli laav ool of juu.
cave
Hitto mitä babeja!

Ps. Tulevina aikoina eli ensi viikolla saatte tietää kottaraisten elikkäs naisten geneettisen sukupuun sillä mä olen yhdessä maailman johtavien paleontologien, Erkki ( miinus yksi kirjain ja sekoitetaan hieman) Dän (suussa olevat juttuset joissa hampaat ovat kiinni miinus muutama kirjain) - säätiön ja parin amerikkalaisen yliopiston kanssa selvittänyt sen että kuka oli ensin ja niinhän siinä kävi että (sensuroitu) olivat ensin ja heistä haarautuivat elikkäs kehittyivät (sensuroitu) sekä (sensuroitu) joista sittemin tuli semi(sensuroitu) ja niin edelleen. Selvitys on perusteellinen sillä siitä selviää esim. brunettien oikukas mielenlaatu, blondien jääräpäisyys ja se miksi punapäiden maine on sellainen kuin mitä se on. Tutkimus toi aika paljon yllättävääkin tietoa sillä pitkähiuksisilla bruneiteilla on eräs varsin omituinen pakkomielle josta he vaikenevat…..


Pss. Kaikki lampaat lähettää terkkuja ja pyysivät muistuttamaan että ne jotka pääsiäisenä tahi muulloin syövät lammasta, ovat psyykkisesti arveluttavaa porukkaa ja joutuvat mitä todennäköisimmin helvettiin. Notta kannattaa välttää tätä kardinaalivirhettä.








read more

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins