Yksisarvinen lohikäärme, Paimentolan joulu ja nainen hakusessa

Päätäni repi pari päivää niin jumalaton päänsärky, että oli käytännöllisesti katsoen sängyn pohjalla perjantai - illasta pitkälle sunnuntaihin. Se on yhtä helvettiä tämän kroonisen päänsäryn kanssa koska silloin kun kivut äityvät pahemmiksi, ne todellakin ovat sellaisia ettei siinä tehdä sitten yhtään mitään.
Mutta sunnuntain päästessä iltapäivään, tarkemmin sanottuna hetkeen ennen täydellistä pimeyttä, päätin ryhdistäytyä ja nousin sängystä. Kävin suihkussa, keittelin kahvit ja saatuani vaatteet ylleni, lähdin huvikseni kiertelemään kauppoja. No en ihan huvikseni koska ajattelin katsella josko löytäisin prinsessalle jotain joululahjaksi sillä hänen pitäisi tulla hoitoon 20. päivän tienoilla ja koska minä taasen en liiku jouluaattona mihinkään, suunnittelin antavani lahjat tuolloin. Isänsä vieköön pesueen muut lahjat samalla kun tulee tyttöä hakeamaan.
Pienen etsiskelyn jälkeen löysinkin jotain sillä tiedänhän minä ettei likkaa saisi hemmotella mutta kun hääp nyt vaan sattuu olemaan Hän, niin lahjojakin ehkä on enemmän kuin yksi. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä että Ryhmä Hau – juttuja ja sitten jotain muuta ja se mitä eilen löysin, oli se jotain mutta eli Pinkki, yksisarvinen lohikäärme ja sen ihmeelliset lohikäärmeenmunat!
Hmm…..ehkä hieman yltiöpäinen ilmaisu mutta sanottakoon nyt näin että antaessani lahjaa, kerron että Joulupukki himself sanoi kyseisen otuksen olevan Yksisarvinen lohikäärme eivätkä nuo moniväriset ja ihme kuvioidut pallot ole suinkaan mitään superpalloja, vaan ne ovat aitoja lohikäärmeenmunia joita tulee vartioida hyvin tarkasti.

Joo, eli kyseessä pehmolelu, melko iso ja komealla harjalla varustettu yksisarvinen jolla on selässään siivet ja kuontaloa komistaa hiton isot silmät todella pitkine silmäripsineen. Lohikäärmeenmunien kanssa kävi tuuri sillä löysin todella värikkäästi kuvioituja (osa sisään, eli pallot itsessään läpinäkyviä) ja värjättyjä palloja, kokoluokka kananmuna. Hieman pienempiä kuin tennispallot mutta ei paljon ja koska ne olivat hyllyn perällä poistomyynnissä, niin sain kaksi paketillista (12 kpl) erittäin edullisesti mikä hyvä asia koska itse lohikäärme oli kalliimpi kuin suunnittelin. Paljoa ei sekään maksanut mutta kun Ryhmä Hau ottaa väkisin sen huntin verran ja koska mulla ei ole tällä hetkellä minkäänlaisia tuloja enkä myöskään nauti minkäänlaisista avustuksista, niin rahatilanne on enemmän kuin tiukka ja siksi en voi ihan älyttömästi panostaa lahjoihin.

Mitäs muuta?
Niin, nyt mennään 11. päivää ja perinteinen, kaikkia naisia ahdisteleva ja #metoo – kampanjalle kintaalla viittava, vihattu ja rakastettu pukki palaa (not in flames!) Paimentolaan todennäköisesti 18. päivä! Halleluja!
Oi kyllä, tuo liihotteleva läski isojen kassiensa kanssa saapuu kouri ilahduttamaan teitä, te ikeen alla elävät ihmiset ja koska maailma on menossa synkempään suuntaan, niin tänä jouluna Paimentolassa vietetään iloista joulua jossa ei ole niin väliä vaikka glögiä vähän roiskahtaa tai vaikka jotain tällaista kuin että Tiesitkö? Tätä piparisi muoto merkitsee joka on jännittävä selvitys naisellisuudesta ja piparin muotokielestä! Den andra Halleluja!
Ja koska joulu on vain kerran vuodessa, niin taidan antaa ujoille ja miksei trolleillekin mahdollisuuden – ainakin 18. päivän maanantaiksi tai pidemmäksikin aikaa jos meno pysyy asiallisena – ja poistan kommenttien valvonnan koska vaikka roskapostia ei ole tullut eikä tule lainkaan, niin uskon että Blogspheren laajoilla aavikoilla on niitä jotka eivät pidä minusta tai Paimentolan touhusta. Kuitenkin siinä tapauksessa että (jos) negatiivisuus kohdistuu johonkin muuhun kuin minuun, niin sekä kommentti/kommentit että kommentoija(t) tullaan poistamaan ja paluu vanhaan, kontrolloituun kommentoimiseen tapahtuu välittömästi ihan siksi että minua saapi rienata mutta muut ovatkin sitten täysin eri juttu.

Ja mitäs sitten vielä?
Tämä ei liity jouluun, siitäkään huolimatta että usein joulun ajan katsotaan olevan se kun nämä asiat nousevat ihmisten mieleen mutta ei, kyllä tämä on ollut jo pidemmän aikaa mielessä ja se on nainen. Enkä nyt todellakaan puhu missää fyysisessä mielessä, vaan siitä että olisi aika mukavaa jakaa ajatuksia jonkun kanssa tai tehdä jotain. Siitäkin huolimatta että pari viimeistä parisuhdetta päättyivätkin melko vittumaisesti ja olen pohtinut sitä miettien että olenko minä liian tylsä koska ei tarvitse arvailla että missä helvetissä se nyt luuhaa tai kokee nainen olevansa jotenkin huomiotta jäänyt jos sitä ei leipase turpaan aina silloin tällöin? En tiedä ja vaikka tämä kuulostaakin typerältä, niin mulle se on iso asia koska mulle rakkaus ja parisuhde on enemmän kuin tärkeä asia. Nimenomaan henkisesti, en suinkaan roiku kenenkään nilkassa kiinni eli en todellakaan ole mustasukkaista sorttia (vaikka ehkä pitäisi) enkä tukahduta ketään jatkuvilla missä oot, mitä teet, kenen kanssa?” - viesteillä tai soitoilla koska mulla on ollut muutamia friend with benefits – suhteita jotka ovat toimivat nimenomaan noiden syiden takia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö olisi kiinnostunut toisen tekemisestä tyyliin miten päiväsi meni ja saatan myös kysyä että kuka joku tyyppi on, mutta tarpoihini ei kuulu tentata ihmisiä. Kyllä he kertovat jos katsovat sen aiheelliseksi.

Tätä naisasiaa rajoittaa moni muukin, tai lähinnä tekemispuolta koska en voi selkäni takia tehdä moniakaan juttuja joten esim. elokuvissa/teatterissa istuminen on yhtä helvettiä, lenkillä en voi käydä tai no, voin kyllä kävellä sellaisen kilometrin mutta en enempää ja olisi ihan kiva oppia tanssimaan (olen joskus osannut hieman) mutta se nyt ei vaan tuon selän takia käy.
Toisaalta taasen jotain hyvääkin on tullut näiden rajoitteiden myötä ja se on ihan mukavaa se.
Olen huomannut kyseleväni itseltäni että olisinko valmis parisuhteeseen, näiden parin vuoden aikana kun on tottunut menemään ja tulemaan oman päänsä mukaan ja parisuhteen myötä se muuttuisi aika oleellisesti. En tiedä. Liikaa kysymyksiä enkä oikein tykkää näiden asioiden julkisesta pohtimisesta koska vaikka mielipiteillä, olivat ne sitten hyviä tai ei, on vain suuntaa antava merkitys koska vasta sitten kun tapaa jonkun, niin hänen ajatukset/mielipiteet ovat ne jotka vaikuttavat siihen että eteneekö suhde vai ei. Toisin sanoen millainen on hänen maailmansa ja millaisessa maailmassa hän haluaa elää. Juu, on parempi että lopetan tähän tai muuten tämä menee sellaisille vesille joille en halua.


Muistakaa olla ihmisiksi.
read more

Opettajatar Mähöskän ihmeellinen happomeri

Vak mii!”, Bob huusi pudotessaan alas pitkin vaaleanpunaista putkea, joka itseasiassa oli kemiläisen ala-asteen opettaja neiti Mähösen ruokatorvi. Eikä Bob ollut lontoonkielisestä nimestään huolimatta mikään englantilainen, vaan hän oli edesmennyt somerolainen trukkikuski joka oli saanut uuden mahdollisuuden Rennienä, tuona vatsahappoisten ihmisten jokapäiväisenä mellinä. Ihmiset eivät ehkä tiedä, että jo Supreme Nastin kolmannesta Käännöksestä lähtien eli meidän ajanlaskurimme mukaisesta 5978,45553,99 ekr:n hetkestä alkaen kaikilla alemman keskiluokan tulotasoa edustavilla nillipieruilla oli oikeus yrittää uudestaan tässä elämässä. Nillipierujen klaani kun ei koskaan nähnyt itsessään vikaa, vaan syy miksi he olivat jumiutuneet omien läskiensä ja sohvatyynyjen väliin, oli syynä se että heidän lähtöasetelmansa olivat olleet perseestä kuten he itse asian ilmaisivat. No, Supreme Nasti päätti Kolmannen Käännöksen aikaan että okei, nillipierut saavat uuden mahdollisuuden mutta yhdellä ehdolla – nillituhnujen tulisi vetää arvalla seuraava elämänsä ilman valitusoikeutta ja tämä oli tuolloin niin röyhkeä veto, että jopa Pohjolan Peristaltiikan Perämies ja Kaikkien NouNouKotoisten Valemajoittaja, herrra Zip – i – Lä ilmoitti paheksuntansa ja uhkasi jopa vastatoimilla. Mitä ne vastatoimet olisivat olleet, sitä ei tiedä kukaan koska kukaan ei viitsinyt edes arvailla, Perämies kun oli tunnettu torttuläjän arvoisista lausunnoistaan.

Enisvei, Bobilla kävi sitten paskempi tuuri arvan kanssa ja niin hän syöksyi kohden Mähöskän vatsalaukkua tai paremminkin kohti valkoista kuohua juuri sille kohtaa, missä piti olla Ylempi Vatsaportti ja sen vartijat. Tai okei, vartijat, niin ikään vitun huonon tuurin omaavat kaksoset vantaalta olivat kyllä siellä, mutta uiskentelivat kuohuna lyövissä vatsahapoissa ja katselivat kun Bob sukelsi heidän välistä kohti happoista merta ja Mähöskän pakin uumenia.
Heti impactin ensisekunneilla, eli välittömästi kun Bob osui vatsahappoihin, hän tunsi kuinka hänen nykyinen ihonsa eli se hemmetin kalkkivelli mikä Rennien pintaa koristaa, suli välittömästi paljastaen astetta kovemman sisuksen, olihan hänen määrä vaikuttaa jopa kahdeksan tuntia mikä oli kyllä munaa ja venttiilinkumia sillä hyvä jos näissä hapoissa kesti edes puoli tuntia. Bobille oli annettu mukaan uudehko matkapuhelin, erään kissan nimeä kantavan ja rankempiin olosuhteisiin erikoistuneen valmistajan tekemä ja aivan saatanan paksu kalikka, jolla hänen piti tiedottaa vatsalaukun sisällöstä entisaikain THL:n, nykyisen UlkoSyherön henkilökunnalle jotta nämä voisivat käynnistää lottokoneen ja arpoa mihin Mähöskä aikanaan lähetettäisiin vatsahaavaleikkaukseen.

Bob joutui pudotuksessa syvään sukellukseen, miltei alemmalle portille asti mutta pärskähti vihdoin pintaan ja koitti epätoivoisesti etsiä jonkinlaista saarekketta tässä kuohuvassa helvetissä. Polttavat, pääosin halvan valkoviinin muodostamat hyökyaallot löivät Bobin ylitse ja hän tunsi sulavansa eikä asiaa auttanut yhtään se, että kolmikirjaimisesta kommunikaatiovälineestä kaikui UlkoSyherön henkilökunnan karjahtelut. Bobia suoraan sanoen vitutti. Viettää nyt ensimmäinen elämä somerolla trukkikuskina ja sitten kun saa toisen mahdollisuuden, joutuu aika tukevasti nappailevan opettajattaren vatsalaukkuun happotasapainottajana. Ärh.
Synkät ajatukset katkesivat siihen kun jessuksenmoinen kappale pasta carbonaraa iski häntä otsikkoon voimalla joka olisi tappanut ellei hän olisi jo kuollut, tai ainakin näin periaatteessa koska Bob katsoi ettei elämä Rennienä vastaa elollista elämää sen varsinaisessa merkityksessä. Bob oli kuitenkin kiitollinen tästä italialaisvillityksen mukanaan tuomasta kikkareesta joka soi hänelle tilaisuuden lepuuttaa raajojaan ja mahdollisuuden silmitellä mitä kaikkea Mähöskän happomeressä oli, vai oliko siellä mitään?

Kyllä siellä oli, Bob saattoi jopa ottaa kiikarinsa esiin sillä hän oli sulanut sen verran että happolaineet olivat tasaantuneet jonniin verran ja niinpä Bob istahti päin helvettiä paistetun pekonikuution päälle, kaivoi esiin luurinsa ja ryhtyi raportoimaan näkemäänsä. Lähes koko vasemman rannan täytti osittain sulanut pasta jonka joukossa siellä täällä oli eri sulamisasteessa olevia minttukaramelleja ja tämä oli yksi niistä monista asioista mikä pisti Bobin miettimään että mitä jumalauta Mähöskän päässä mahtoi liikkua – pastaa ja minttukaramelleja? No, ehkä ne oli tarkoitettu freesaamaan hengitystä sillä Bob tiesi briiffauksen perusteella että Mähöskällä oli sutinaa liikunnanopettaja Loposen kanssa ja tästä todisteena oli happomeren lounaiskolkassa, aivan taivaanrannan tuntumassa, valkoinen lautta ja tahtomattaankin Bob ajatteli Mähöskän olevan varsinainen syväkurkku ja kirosi samalla koko opettajakunnan riettaan elämäntavan vaikka tiesi, etteivät suinkaan kaikki olleet kuin Mähöskä. Osa oli jopa pahempia. Melkein yhtä pahoja kuin sen erään kattojärjestön isät jonka etuosan sanasta on niistetty t ja loppuosa naitettu alkoholistien kanssa, siis joku k-listifaateri näin tyhmempiä varten. He, joita ei pidä missään nimessä pyytää lapsenlikaksi.
Happomeren pohjoisosaan oli kasvanut saari ja Bob mietti mahtaisiko hän selvityä sinne. Saari näet oli sangen iso, jopa niin iso ettei sillä ollut toiveitakaan päästä alemmasta portista läpi ja niinpä se mätäni paikoilleen, nostattaen sakeita kasvihuonekaasuja jotka puolestaan aiheuttivat mieletöntä salamointia vatsalaukussa ja ihan sairasta pörinää rectumilla missä kuin kohtalon oikusta, vahtia piti Bobin entinen pomo, Nuuka – Nieminen ja tämä oli asia joka huvitti Bobia niin pal’ että hääp kusta lurautti housuunsa tai no, paremminkin lääkeaineeseensa mutta oliko sillä niin väliä kun oltiin mahalaukussa. Saari oli monimuotoinen yhdistelmä rucolaa, erilaisia ituja, varsisellereitä jotka huojuivat kuin mitkäkin sademetsän jättiläiset ja aluskasvillisuuden virkaa toimitti sienet ja muut ihme vihannekset mitkä olivat ostettu ties mistä ruohonjuurikaupasta. Oikein kun tarkkaan katsoi, niin saatttoi erottaa johanneksen leipäpuun lehtiä ja sulamattomia, yksittäispakattuja rusinoita joita Mähöskä oli ilmeisesti imuroinut hönössä koska tuskin kukaan haluaa syödä sellofaania – olkoonkin että yksittäispakattujen rusinoiden availu oli aikaa vievää ja turhauttavaa hommaa.

Bob päätteli että Mähöskän happomeressä kaikki kiinteä oli pinnalla, ihan sen takia että kuohunta ja kupliminen oli niin voimakasta ettei pinnan alla yksinkertaisesti pysynyt mikään ja se vähä mitä pinnalla näkyi, todisti että Mähöskä oli jonkun 5-2 – laihdutuskuurin tai vastaavan ”syö kaalisoppaa neljä kertaa viikossa niin arses pienenee ja saat kuninkaallisen miehen” - huijaushommelin uhri. Bobin kävi sääliksi Mähöskää ja hän tiedottikin tästä heti UlkoSyherön porukoille jotta hyö antaisivat ohjeistuksen joka määräisi sinkkuopettajien elopainoksi vähintään 70 kiloa ilman, että paino olisi pääasiallisesti etuakselilla. Mähöskä piti näköjään vihreistä kuulista koska niitä ajelehti happomeressä niljakkaina karikkoina. Bobista ne näyttivät silmiltä jotka nousevat kaljatuopista. Hän oli näet takavuosina nähnyt tällaisen hallusinaation, se oli sitä aikaa kun hän ja hänen vaimonsa olivat rakentaneet tai paremminkin heidän oli pitänyt rakentaa mutta Bobin eukko oli häipynyt talorahojen kanssa uuksan kuuseen ja Bob oli ratkennut juomaan. Tässä nähdään millainen on kaaos – teoria: pöllitty talolaina yhtäällä voi johtaa vihreiden hirviösilmien ilmiintymiseen toisaalla ja se on pelottava ajatus se.

Yht’äkkiä Bobin huomion kiinnitti omituinen hahmo joka vilahti aivan Bobin jalkojen juuresta ja vaikka happomeri näyttikin uhkaavalta, Bob päätti sukeltaa hahmon perään. Heti pinnan alle painuttuaan Bob tiesi tehneensä virheen, ison virheen sillä hahmo osoittautui kortsuksi joka oli joutunut Mähöskän mahalaukkuun vahingossa kun hän oli telminyt Loposen kanssa mutta nyt tämä samainen kortsu oli sinetöimässä Bobin kohtalon, sillä hän oli jostain Karman oikusta joutunut kortsun sisään ja mennä velskasi nyt pitkin mahalaukkua kuin joku pimpaimen kapteeni Nemo pikku sukellusveneessään ja se otti Bobia todella lujaa pattiin. Hän yritti epätoivoisesti ottaa yhteyttä ulkosyherön henkilökuntaan mutta tuloksetta, petrokemiallisen perkeleen seinämät olivat niin tiheää lateksia ettei sitä läpäissyt mikään signaali ja siksi toisekseen Bobin kolmikirjaimisesta oli akku lähes loppu, sitä kun ei oltu tarkoitettu ihan näin rankkoihin olosuhteisiin.
Bobin murehtiessa elämäänsä, hän havahtui siihen kun kortsu lähti syöksymään ja pian Bob havaitsikin kiitävänsä peristaltiikan pitkiä käytäviä. Vauhdilla mentiin kaikki mutkat ja ihme laajennukset ja Ossi Ohutsuoli mentiin niin vauhdilla että Bob puristui G-voimien vaikutuksesta kasaan. Kiitos briiffauksen, hän tiesi että tätä vaihetta sanottiin hätäkakka – vaiheeksi ja se on se kun on enää ihan turha etsiä vessaa. Savet on puntissa ennenkuin ehdit sanoa edes hyssälää. Peräsuolessa jarrutettiin mutta vain muodon vuoksi ja sillä hetkellä kun Bob alkoi nähdä kirkkautta, hän havaitsi että rectumin porttivahtina toimiva Nuuka – Nieminen oli ihan kokonaan töhnämönkerön peitossa ja hänen kävi tätä sääliksi. Kyllä ihminen, vaikka olisi ollut kuinka mulkku eläessään, piti ansaita parempaa kuin päätyä poskeen ottavan, kasvisdieetillä elävän ja ryhtevästi alkoholisoituneen opettajattaren persreiän vahdiksi. Kyllä juttu on niin. Bob päätti ottaa asian hoitaakseen mikäli hän selviäisi syöksystä kohti IDO 59:n valkoisena hohtavaa nielua ja kunnallista viemäriverkostoa.



Muistakaa olla ihmisiksi.
read more

Sarah, Pergolan pariskunta ja ukon vaihto

Vaikka on jo myöhä, niin ajattelin kertoa rouva Pergolasta ja tehdä pikaisen promo – postauksen kiittääkseni Sarah Davao'ta sillä kiitos hänen, blogissani on jälleen toimiva arkisto! Oi kyllä, Sarah oli ystävällisenä ihmisenä laittanut blogiinsa koodin  sekä ohjeet ja sain arkiston jälleen toimimaan, entinen kun lakkasi toimimasta jostain kumman syystä enkä saanut sitä enää kuntoon lukuisten yritysten jälkeenkään, mutta kiitos tämän upouuden ja erittäin selkeän arkiston, julkaisemiani tekstejä on nyt helpompi etsiä ja selailla ja se on hyvä asia se!
Sarah’in kaltaiset ihmiset ovat oiva osoitus siitä että maailmassa on hyvyyttä jäljellä ja olen aina kunnioittanut tällaisia ihmisiä, yleensäkin kaikkia jotka toimivat open source – periaatteen mukaan oli se ala sitten mikä tahansa.

Muutoin päivä on mennyt lohikäärmeen munien piilottamisessa ja potilaana olemisessa sillä rakas kummityttöni saapui lääkärilaukku mukanaan ja voi jessus sitä refleksivasaran pauketta. Ainoakaan lyönti kun ei osunut tai ei ollut tarkoitettu polveen niinkuin lääkäreillä on tapana, vaan koko käden kiertoliikkeellä varustetut laakit suuntautuivat pääasiassa frontaalilohkon alueelle ja onnistuipa tämä nuori tohtorinna kajauttamaan muutaman kerran suoraan silmäänkin joten olo on kuin kiveen heitetyllä ahvenella.
Yllättävintä oli se että vaikka tämä muksu on digiajan natiiveja, niin kaikki leikit olivat ihan jotain muuta. Hänellä kun on melkoinen arsenaali leluja ja erityisesti Ryhmä Hau on nyt kovassa huudossa mutta kun yhtään näistä leluista ei tullut mukaan eikä niitä täällä Paimentolassakaan ole (asia on muuten korjattava pikimmin), niin mietin että miten saan likan viihtymään ja koska epätoivo ajaa epätoivoisiin tekoihin, niin päätin ryhtyä leikkelemään pahvista erilaisia hahmoja ja näille hahmoille erilaisia tarvikkeita. Minä kun teen aina silloin tällöin ihmisille sapluunoita ja käyn myös maalailemassa näiden avulla mitä milloinkin, niin minulla on kattava valikoima erilaisia pahveja joista nämä hahmot saatiin leikattua.

Leikkasin hahmot suoraan, ilman piirtämistä ja tästä sain myös palautetta leikatessani hevosperheen isää jolloin hento ääni sanoi vierelläni että ”Toi kyllä näyttäisi aasilta jos se olisi korkeampi mutta nyt se näyttää lihavalt koiralta mutta älä välitä, me voidaan sopia että se on isähevonen”. Jep. Ehkä isähevonen ei näyttänyt takavuosien Uljaalta Mustalta mutta hei, ainakin sillä oli neljä jalkaa ja se jopa pystyi seisomaan niillä, samoin kuin äitihevonen, heidän kaksi lapsihevostaan, heidän (järkyttävän muotoinen) koira sekä hevosten ihmiset, rouva ja herra Pergola. Puhumattakaan lukuisista vauvahevosista jotka eivät oikein menestyneet pienen kokonsa takia. Rouva Pergolalla, joka muuten oli eläinlääkäri ”vaikka se ei tiedä mitä sen mies tekee”, oli iso lääkärinlaukku (joka näyttää laihalta matkalaukulta) josta hän otti tarvikkeita silloin kun äitihevosen mahasta oli tulossa lapsihevonen. Ja uskokaa minua, äitihevonen oli todella lujilla – liekö sitten hetki sitten kummilikan pikkuveljen syntymän takia – sillä äitihevonen synnytti siihen malliin että hahmotehtaalla veri lensi (koska fiskarsini ovat erittäin hyvässä terässä ja vauvahevosista vaadittiin aina vaan pienempiä ja pienempiä) ja hahmotehtailijalta livahti muutama hiljainen perkele joita ei onneksi huomattu.

Lapsen leikeissä on kaikkein hienointa se vapaa, kaiken mahdollistava ajattelu ja niinpä nytkin oli täysin luonnollista että rouva Pergola saattoi syödä heidän koiransa koska erämaassa siitä tuli hodari!!
Jaa miten niin markkinavoimat ovat onnistuneet tavoitteissaan mutta noin muuten se ajattelu on jotain upeaa, esim. vuorokaudessa tapahtuu muutoksia tarpeen mukaan ja niinpä aamusta tulee yht’äkkiä ilta (koska löytyi heijastinteippiä jota piti päästä kokeilemaan) ja kun siinä ohimennen ehdotan että josko pitäisi syödä välillä, niin alkaakin yö jolloin kaikkien pitää mennä nukkumaan eikä yöllä syödä eli asioihin reagoiminen on todella nopeaa ja johdonmukaista, ainakin näiden tekosyiden osalta.
Rouva Pergolasta muuten, hän voi vaihtaa miestä jos mies ei tuo hänelle tavaroita silloin kun hän pyytää ja tämä oli tilanteesta jossa minä leikin herra Pergolalla ja kummilikalla, joka oli olkkarin toisella puolella, oli taasen rouva Pergola joka olisi tarvinnut hevosten estepuita (pillejä) minun puoleltani huonetta jolloin minä – tai siis herra Pergola – ehdotti että mitä jos rouva Pergola hakisi estepuunsa ihan itse.
Edellä mainittu äijän vaihtouhkaus tuli rouva Pergolan suusta kuitenkin sen verran jäätävällä äänellä, että herra Pergola katsoi parhaaksi kiikuttaa melko läjän estepuita rouva Pergolalle jonka naamalla oli taasen niin omahyväinen virnistys etten muista koska olisin sellaisen nähnyt.


C’est la vie ja muistakaa olla ihmisiksi.
read more

Iaidō

Mitenkään väheksymättä Suomen itsenäistä, 100 – vuotista taivalta, toivotan kaikille hyvin lyhyesti erittäin hyvää itsenäisyyspäivää siitä syystä että kyseisen juhlavuoden takia tätä aihetta pukkaa joka tuutista sen verran paljon ettei tällaisella vähäpätöisellä paimenella ole siihen enää mitään lisättävää.

Ajokilometrejä on tänään tullut paljon, osittain sen takia että eräs sukulaistytöistä on aloittanut Iaidō :n harrastamisen ja koska tämäkin laji vaati omanlaisensa varusteensa, niin niitä on hankittava koska lajin harrastamisesta ei tulisi muuten mitään. Tytöllä on jo takki (gi ), vyö joka on normaalia obi’a leveämpi ja Bokken eli puinen harjoitusmiekka ja mielenkiintoisena seikkana mainittakoon että aloittajilla ei ole oikeutta tai tässä seurassa missä likka harjoittelee, aloittelijoiden ei anneta käyttää Hakama’a koska kouluttajat haluavat nähdä miten he liikuttavat jalkojaan, ts. millaista jalkatyöskentely on. Kilometrejä tuli sen tähden, että tänään oli mahdollisuus tavata eräs tuttuni jolla on todella mainittava kokoelma näitä erilaisia, japanilaisia miekkoja mutta joka on suurimman osan vuotta ulkomailla työnsä takia. Sukulaistyttö joka on japani – fani henkeen ja vereen ja opiskelee koulunsa ohessa japania, sai käytännöllisesti katsoen hepulin hänen päästessä näkemään tämä tuttavani talo sisältä ja kaikki se japanilaisaiheinen tavaramäärä. Sitä on paljon ja kaikki esineet ovat tosi kauniita mutta kun menimme alakertaan missä oli hämyisästi valaistu huone jossa spottivalot osoittivat seinillä olevia lasikaappeja, jouduin minäkin haukkaamaan happea parin ylimääräisen henkäyksen verran sillä se miekkojen ja muun samurai – materiaalin määrä ja kauneus oli jotain mitä ei voi sanoin kuvata.

Esineistön määrän ja laadun huomioon ottaen en voinut välttyä ajattelemasta – vanha skeptikko kun olen – että kaiken sen materiaalin saaminen tullin läpi on ollut mahdollista vain sen tähden että tämä henkilö on valtion virkamies. Tämä on tietysti omaa ajatteluani mutta kun ajatellaan että nyt ei puhuta mistään verkkokauppojen typeristä Katana – jäljitelmistä, olkoonkin etten usko että nuokaan mitään harvinaisuuksia ovat, on niiden suomeen saaminen edellyttänyt a) rahaa ja b) paperisotaa josta jälkimmäinen saattaa olla määrältään sellainen ettei siihen ihan joka kadunmies lähde tai pysty.
Japanissahan on joitain niin historiallisesti arvokkaita miekkoja ettei niitä saa viedä maasta mutta todella vanhojakin löytyy (myös maailmalta) ja alkuperäisellä tekniikalla tehtyjä jos vaan on ylimääräistä rahaa sillä nämä miekat maksavat useista kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin joten perseaukisen on turha lähteä näille kinkereille. Tai näin olen asian käsittänyt, informaatiota tuli niin paljon ja erilaista termistöä sen verran ettei tällä muistilla pysty muistamaan kuin osan kaikesta.
Lasikaapeissa oli haarniskoja,aseita erilaista välineistöä ja kaikkea mitä nyt kuvitella saattaa. Tämä tuttavani on hyvin vaatimaton ja sanoo kokoelmaansa pieneksi harrastelijakokoelmaksi mutta en tiedä, onko kaksikerroksinen talo täynnä japani-aiheista tavaraa harrastelijakokoelma, pakkomielle vai joku muu mutta aika helvetin iso se joka tapauksessa on. Vierailuun oli kaksi syytä; näyttää sukulaistytölle tämä kokoelma ja luoda hänelle tilaisuus kysellä kaikesta mikä liittyy japaniin, erityisesti miekoista koska myöhemmässä vaiheessa Iaidō:a on pidemmälle ehtineillä mahdollisuus käyttää harjoituksissa Iaito:a.

Tällainen päivä tänään ja nämä ovat niitä päiviä kun toivoisi ettei tuo krooninen päänsärky olisi vienyt muistia niinkuin se on. Tosiasia on, että jos haluaisin säilyttää kaikki mielenkiintoiset asiat ja tapahtumat elämässäni, minun olisi palkattava kuvausryhmä taltioimaan elämääni joka kerta kun astun ovesta ulos ja se on taas sen verran tyyristä touhua ettei paimenen perse kestä.
Hyvää itsenäisyyspäivän illan jatkoa kaikille teille, itse taidan ottaa kuupallisen nappeja ja koittaa kuinka kauan tajuttomuus tällä kertaa kestää – toivottavasti kauan sillä aamusta elämääni saapuu rikastuttamaan rakas kummilapseni ja se onkin sitten yhtä lohikäärmeen munien piilottelua koko päivä.

Öitä – muistakaa olla ihmisiksi



read more

DIDDI - kättely

Olen jo vuosikausia viettänyt itsenäisyyspäivää keskenäni ja tähän on monia syitä kuten pers’aukisuus ja toisena on se etten pidä ihmispaljouksista joita aiheutuu narsistien ja känniläisten päätymisestä samoille toreille, ensin mainitut sen tähden että jos paikalla sattuisi olemaan vaikkapa median edustajia ja he saisivat sen kuuluisan hetkensä julkisuudessa ja jälkimmäiset taasen siitä syystä että heillä on navigointi repannut jo klo 10.30:n jälkeen eivätkä piruparat tiedä missä päin maakuntaa mennään.
Niinpä olen katsonut aiheelliseksi varata jääkapin täyteen ruokaa ja huolehtia siitä että sähkölasku on maksettu sillä vaikka johdankin tilastoa johon on koottu lista ihmisistä joilta on eniten katkottu sähköjä, olen koittanut pitää huolta ettei näin kävisi itsenäisyyspäivänä koska internet – yhteyksien pitää toimia. Toki tästäkin on poikkeuksia, esimerkkeinä vuosi 1998 jolloin tuijotin koko itsenäisyyspäivän ikkunasta mäjelle syystä, joka ei ole oikein auennut itselleni vieläkään ja vuosi 2003, jolloin jostain syystä ompelin pääni olkkarin mattoon kiinni heti aamusta ja kun tajusin että ei helvetti - eihän tässä voi olla koko päivää, niin kiitos alakoulun ompelusoppien, ratkomisessa meni seuraavan vuorokauden puolelle ja jäi raketit näkemättä.

Näistä vuosista viisastuneena olen piilottanut kaikki ompelustarvikkeeni, teippini joita on muuten laaja valikoima aina rajausteipeistä tuhtiakin tuhdimpaan tuulensuoja – eli liimateippiin joka hakkaa tarttuvuudessaan perinteisen hesus -teipin mennen tullen. Kyseessä on ns. sitko – teippi jota ei kannata käyttää kuin tilanteissa joissa teippiä ei ole tarkoitus koskaan poistaa ja ihan siitä siitä yksinkertaisesta syystä ettei sitä voi poistaa. Mutta se mun sitomistarvikkeista joita bondage/SM – osastolta löytyy enemmänkin ja koska nyt tälle tielle lähdettiin, niin yksi suosikeistani on DIY – periaatteella tehdyt nännipuristimet jotka mukailevat real men – tyyliä eli ne on tuunattu piisaminraudoista ja voin kertoa että eivät ihan heti tipu, ei vaikka tissejä pyörittäisi niinkuin rakas naapurini Topi (Paimentolan ihmiset jotka olivat jo Järkkyneen Mielen Luostarissa, muistanevat Topin) joka voitti kansainvälisen, Utahissa järjestetyn Spin Your Nipples – haastekilpailun huimalla 4500 rpm tuloksellaan. Täytyy sanoa että tuolla hetkellä ihailin Topia. Harva mies pystyy pyörittämään tissejään 4500 kierrosta minuutissa ja Topin suorituksen maagisuutta lisäsi hänen nänneistään roikkuvat, juuri nuo edellämainitut DIY – nännipuristimeni jotka pitivät hyvin paljon samanlaista ääntä kuin aboriginaalien Didgeridoo kuitenkin sillä poikkeuksella että Topin tissi/nännipuristinyhdistelmän äänenvoimakkuus (mitattu paikalla) oli hieman yli 140dB. Käytännössä siis Iron Maidenin luokkaa ja se on aika hyvin suomalaisen miehen tisseiltä se! Puhumattakaan näystä joka oli niin visto että näen siitä vieläkin painajaisia.

Mutta nyt mentiin sivuun aiheesta, minunhan piti kertomani näistä itsenäisyyspäivän valmisteluistani joten jatketaan. Yksi tärkeimmistä on hallillamme käynti josta nappaan mukaan impulssinaulaimen, nauloja ja aika kasan lautaa koska historia on osoittanut että olen klo 16.00 jälkeen siinä kunnossa että on sekä yhteiskunnan että oman etuni mukaista jos en poistu asunnostani joten paras tapa ehkäistä tämä on ampua about kuusi kilometriä neljän tuuman lautaa oviaukon tukkeeksi ja tämä on muuten yksi syy miksi jääkaapissa ja pakastimessa täytyy olla ruokaa. Virityksen purkamisessa menee näet huhtikuun loppupuolelle ja se on aika pitkä tovi olla ilman ruokaa (ja liivatteenlehtiä mutta se onkin sitten kokonaan toinen juttu).
Joinakin vuosina mulla oli tapana askarella sellainen vitun ärsyttävä tontun sivuprofiili punaisesta pahvista ja liimata se oikeaan poskeeni jotta voisin seisoa ikkunan edessä ja kytätä ihmisiä, mutta olen luopunut tästä koska siinä väsyy silmä ihan saatanasti sillä kyseessähän on sivuprofiili ja silmää joutuu muljauttelemaan todella haastaviin asentoihin että näkee kaiken mitä kadulla tapahtuu.

Lääkkeitä sen sijaan menee ja siksipä panostankin kaikki dosettini jo edeltävänä päivänä. Ihan siksi että jostain syystä DIDDINI riehaantuu juuri itsenäisyyspäivänä ja väkeä lappaa kuin helluntaiepistolassa eli noin kolmen Prisman ja kahden Citymarketin verran. Olenkin alkanut kutsua tätä tilaa ”vastaanotoksi” tai ”kättelyksi” linnanjuhlien teeman mukaan ja yleensä se alkaa sillä että ensimmäisenä ovesta pukkaa Kuopion Osuuspankin verryttelyasuun pukeutunut Papasmurf joka pitää joka helvetin vuosi pienen puheen kättelyn yhteydessä ja muistuttaa minua siitä että Christoffer Taxell’in vasemman lakeerikengän korossa on aarrekartta ja moittii minua siitä etten ole hakenut sitä. No öööö...en tiedä miten Chrisu suhtautuisi jos menisin ja sanoisin että ”Hei Chrisu, viittitkös vähän nostaa kloboas niin mä saan ton kartan veks?”. Uskonpa että kyselisin tätä asiaa seuraavan kerran suljetulla. No, jahka Papa’sta on päästy eroon, tulee Muonion marttaliiton painijaosto ja esittää aivan saatanan karmealla koreografialla varustetun ”Karjalanpiirakka ja täysnelson” - baletin joka on niin pitkä että siinä on väliajat ja kaikki. Täytyykin muuten ottaa eteisen kattolamppu pois koska esitys pidetään eteisessä ja baletti sisältää erilaisia siltaan menoja ja ihme heittoja siinä määrin että kaikki mikä on seinillä tai katossa, tulee alas.

Hallu – kättelyni jatkuu ja tavaksi on muodostunut että seuraavaksi näkökenttääni ilmiintyy kaikki Erkkilän sillan pultit, noin 7488 kappaletta ja ne esittävät potpurin kauneimmista joululauluista hebrean kielellä. Toivottavasti pulteilla on tänäkin vuonna mukana mutterikuoro, ”Cantores mutters” jonka korvista veret lennättävä laulanta on jotain mitä ei voi sanoin kuvailla. Se jenkojen suhina on niin tavattoman kaunista. Erkkilän sillan pulttien esityksen jälkeen on tauko joka johtuu siitä että tällä kohtaa mä tipun lattialle ja laulaa lurautan Seija Simolan kappaleen ”Kun aika on”. Merkityksellinen kappale sillä se on merkki että on aika käydä ropistelemassa dosetilla. Kourallisen THL:n nameja ja parin vesilasillisen jälkeen kättely jatkuu ja vuorossa on Kauniaisten väestönsuojelupäällikön tuoli. Ilmaantui ensimmäisen kerran viime vuonna ja koska tuolla pyörivällä, selkänojan moneen eri asentoon saavalla tuolilla on hyviä ajatuksia eritoten Nissan Almeran laturin vaihdosta, niin se on enemmän kuin tervetullut ja on muuten ainoa joka jättää tippiä ovensuussa seisovan vaivaisukon käteen. Koska mulla ei ollut tukkia eikä tarpeeksi savea, niin väsäsin tuon pari metriä korkean vaivaisukon kostutetusta paskapaperista jota meni 998 rullaa mutta mitä välii kuten nykynuoriso sanoisi, sillä vaivaisukko on tosi komea ja isännöitsijänkin mielestä niin hieno että jos ei se saatana häivy viikon sisään, niin mulle tuli lähtö. Ihanaa kun saa noin kaunnustavaa palautetta.

Vastaanottoni kestää about 7 tuntia mutta koska tästä näyttää jo nyt tulevan turhan pitkä, en jatka tämän pidempään vaan kerron ehkä sitten joskus lisää ksoak joukkoon mahtuu todellisia kuuluisuuksia, esim. yhen Hyssälän muijan liivien kaarituet jotka osaavat mm. Kelan etuudet etu – ja takaperin. En kuitenkaan väitä että kyseessä on Lissun braaaat niinkus asia lontooksi ilmaistaan mutta…...maailma on ihmeitä täynnä ja varsinkin näin heinäkuun loppupuolella kun aletaan valmistautumaan pääsiäisen ajan hiljentymiseen.

Mutta mikäli haluatte tutustua näihin mieltäni riivaaviin asioihin eikä teillä ole muuta tekemistä, niin asiaa valottavia dokumentteja löytyy Ensimmäisistä Aikakirjoista ja myös Toiset Aikakirjat tarjoavat informaatiota pääni sisältä.

Muistakaa olla kiltisti sillä näin joulun paimenet kurkkivat ikkunoista joten sinkut, leskirouvat ja kaikki te joilla sokeri liukenee suussa (en sano että sulaa koska sokerin sulamispiste on 160 astetta), jättäkäähän ulko-ovenne auki niin saatatte olla ihmeissänne aamulla. Tai viimeistään sitten seuraavan kerran kun olette myöhässä enkä tarkoita tällä tapaamisia.


Oikeesti, olkaa ihmisiksi ja muistakaa niitä jotka yleensä jäävät vähemmälle muistamiselle eli mummot ja vaarit niissä vanhustentaloissa/hoitokodeissa, yksinäiset ihmiset jne. 
read more

Käytösopas Siweille ja Synnittömille

Paimentolan väki harveni toissa viikolla kun eräs Vanhimmista ja samalla myös eteläisen beliaalin suurpaimenen kunniavirkaa hoitanut Garthus Leebialainen heitti lusikan nurkkaan. Häntä ei hänen toiveidensa mukaisesti haudattu maahan, vaan hänen kalmolleen rakennettiin vene ja edelleen hänen toiveitansa noudattaen, yllään hänellä oli hänen lampaiden jahtaamisessa käyttämänsä kaapu ja itä – tiborilaisille tyypillinen nethsa, haljasnahasta tehty lakki jonka jälkeen koko komeus sytytettiin tuleen ja työnnettiin järven aaltojen vietäväksi. Ilkeämielisten paimenten mielestä nethsa on saanut nimensä eräältä pohjois-suomalaiselta paimenelta joka oli täällä Bestovskajalla 1700 – luvun alkupuolella, jolloin myös itä – tiborilaisia oli huomattavasti nykyistä enemmän. Tarina näet kertoo että tämän lappilaisen paimenen tokaisseen useammin kuin kerran että ”neth saatana mikä käry” ja osoittaneen ohi kulkeneen east – t:n päässä keikkuvaa räyskää.Mene ja tiedä koska olen usein huomannut ettei näissä Paimentolaan liittyvissä jutuissa ole niin paljon paskaa ettei osa tottakin ja tunnustettakoon että Garthusin kotsa, joka oli imenyt sisäänsä about 113 vuoden hiet, ei pelkästään haissut, vaan tappoi kaikki oravaa pienemmät jotka erehtyivät kolmen jalan päähän tästä aivan saatanan rumasta nahkaläjästä.  Ja edelleen, palavasta hautajaisveneestä nousi sen verran ryhtevä tuoksu että järven yllä lentäneet linnut tippuivat kuolleina järveen ja järven rannoilla nähtiin erikoinen ilmiö kalojen hirttäytytessä rantaheinikkoon joten shaiban hajua ei voitane kuvailla mitenkään vienoksi. 

Garthus oli kuitenkin hyvä ja auttavainen mies, pidetty myös nuorempien paimenten ja läheisen kylän naisten keskuudessa, mistä jälkimmäisen syyksi on esitetty monia arvailuja. Vaikka Garthusin työkaapu ja nethsa haisivat kuin Teboilin takapihalla kolme viikkoa maannut anopin raato, ei se suinkaan tarkoittanut sitä että itse Gartrhus olisi kärynnyt. Ehei, hän oli niitä harvoja paimenia joilla on ollut munaa kylpeää Paimentolan läpi virtaavassa, vuorilta tulevassa purossa joka oikeastaan on joki ja jonka vesi on jäätävän kylmää. Garthus kävi kylpemässä päivittäin eikä hän ilmeelläkään näyttänyt välittävän veden alhaisesta lämpötilasta. Ainoa sivuvaikutus jääjoessa kylpemisellä oli se, että Garthusin seve ballesterot jäätyivät ns. luumu – modeen ja tästä syystä myös hänen äänensä oli aivan kuin takavuosien operaattorilobbari Metri – Helenalla hänen piipittäessään linkkimastojen laulamisesta ja läheisen taivaankappaleen paistamisesta mikä oli muuten törkeä astrologinen virhe tahi paremminkin disinformaatio. Kyllä juttu on niin ettei kuulla paisteta yhtään mitään.

Tästä ei ollut tarkoitus tulla Garthusin muistokirjoitusta eikä tästä tulekaan, sillä vaikka Garthusin maallinen omaisuus ja sitä kautta perut olivat lähinnä mikroskooppisia, niin erään hyvin mielenkiintoisen pikku kirjasen hän jätti ja minäpä hieman valotan tätä asiaa:

Kirjasen nimi on ”Käytösopas Siweille ja Synnittömille” ja opus on ilmeisesti jonkinlainen esiaste kaikelle sille käytös/käyttäytymiskoodistolle joka nykyisessä missi – ja mallimaailmassa vallitsee ja jota nämä Unelma Suolteet, Sunneva Kantolat, Tarja Pölkit ja muuta aikain saatossa vaikuttaneet missimammat ovat tulkinneet ja joiden oppeja he ovat koittaneet takoa näiden nuorten, vallan helvetin isosuisten ja – perseisten blondien pikku peroksiidipäihin. Toisaalta Käytösopas Siweille ja Synnittömille on aika pitkälle menevä tutkimus siitä missä asennossa ja miten nuoren naisen tulee olla ja liikkua, tästä hyvänä esimerkkinä kirjan luku ”Juhlallinen tilaisuus tahi muu festi jossa tarjottawaa ja erilaisia wirikkeitä”, missä unga kottaraista kehotetaan pitämään päänsä kahdeksan asteen kulmassa niin, että ”miestein wiriiliyttä weiwaawa kiehkura werhoaa otsan” ja tätä asentoa tarkennetaan niin, että leuan tulee olla aavistus imerauhasia (rinnat?) kohden jolloin pää on ylewästi pilvihin. Niin tässä kuin muuallakin nuoren naisen ryhtiä käsittelevissä kohdissa, neitoja varoitetaan ryhdin kasaan lysähtämisellä sillä silloin he näyttävät aivan ”Basloilta”
Basloi on baslicannii brama , paskalahna eli isoihin särkikaloihin kuuluva lahnalaji jota ei elä muualla kuin täällä Bestovskajan seudulla ja on siitä erikoinen fisu että se näyttää siltä kuin sillä olisi hartiat joiden väliin se on vetänyt päänsä. Toisin sanoen kulkee ”niskat kyssässä” ja tämä asentohan on tyypillinen nillittäjille, jotka vielä tehostavat vistoa ulkonäköään viemällä leukansa mahdollisimman eteen ja aloittamalla sen jokapäiväisen itkuvirtensä ”Vittu tiätsä mitä se Lahtiskan lehmä olis sanonut sille Aaltosen huoralle duunissa? Että mulla on muka jotain niiden Ketsun kaa ja….”.
Kyllä te tiedätte. Laji viihtyy naisvaltaisilla työpaikoilla ja on vedessä elävän serkkunsa kaltainen edellä mainitun lisäksi myös siinä, että missä baslicannii brama muodostaa parvia, niin nillittäjällä on kahdesta jopa viiteen yksilöön käsittäviä klikkejä joille se poraa kurjaa elämäänsä. Ratkaiseva ero nillittäjän ja baslicannii braman välillä on se, että jälkimmäisen perä(evä) nousee mutta nillittäjän tonninen perse ei.

Chastity
Chastity


Käytösopas Siweille ja Synnittömille tarjoaa hyviä ohjeita, esim. kuinka puuroa syödessä tulee pitää huoli siitä että viimeisen lusikan syötyään tämä ruokailuväline tulee imaista puhtaaksi niin, että kovera puoli on ylöspäin. Syyksi opus mainitsee sen, että koveran puolen ollessa ylöspäin, on pään hieman nyökättävä eli mukailtava lusikan muotoa ja koska tämä nyökkäys vie leukaa kohti rintaa on se siweä, kun taas kupera puoli ylöspäin nuolaisu pakottaa leuan ylöspäin ja ”Siweäkin neito näyttää herrain rahawaroja kärkkywältä selkäintekijältä (olla selällään, huora?). Muistatte tämä sitten seuraavan kerran kun syötte soppaa tai imuroitte suklaavanukasta.
Yksi hyvin mielenkiintoinen asia on jalkaterien asento sillä ”on toteen näytetty, että wähä-älyiset kulkevat jalkainpäät (jalkaterät, jalkapohjat) winosti, umpimieliset sisään ja horot ulospäin käännättäen joten siweiden neitien tulee pitää jalkainpäänsä linjassa”. Tämä oli aika paha koska testasin asian samalla kun vein roskia ja totesin lumihankeen jättämien jälkieni perusteella olevani vajakkihuora, mikä on kyllä asia joka ei kauheasti lämmitä näin sunnuntaiaamuna. Noh, aika aikaansa kutakin.

Kirjasessa on niin paljon kaikkea ettei niitä saa tähän yhdeltä istumalta mutta pari päällipuolista poimintaa jotka meidän kaikkien tulee muistaa:

- persein turhanpäiwäin keikkuaminen ei ole hyväksi, niskain käännätttäwiä asentoja ja kulkua pidettäköön selkäintekijöiden ominaisuutena, ei siweiden neitsyein.

- imerauhasten pantaaminen (wtf?! Ilmeisesti korsetti koska rintsikoita tuskin lienee ollut 1703 jolloin tämä opus on ilmeisesti kirjoitettu) enemmän kuin tarpeen, tarpeeton huomion herättäminen ja herrain silmäin muljauttelu ei tee siweän neidin maineelle hyvää

- räähkäin ääntä ei pidä suwaitseman missään tilanteessa (räähkä, vittumaista ääntä pitävä lintu ja tässä tarkoituksessa turha melu, metelöinti – jopa tyhjänpäiväinen nauraminen)

Sitten on yksi aika hupaisa: mikäli siweä neiti huomaa kukkarosta ulos livahtaneen piiskun, tulee hänen nopiasti kääntää katseensa pois ja etääntyä tästä synnin täyttämästä lihanpalasta.
Hmmm…..mitähän jos Fifty Shades of Greyssä olisi kohta ….”Anastasia huomasi Christianin piiskun ojentautuneen hänen lompakossaan (koska nykyaika – siksi ei kukkaro)...ja hänestä tuntui siltä että hänen jalkainpäänsä väli alkoi kostua...”
Saattaa olla että olisi vaikutus olla enemmänkin ei – eroottinen mutta mistä näistä koskaan tietää.

Ookke, näihin opettavaisiin tunnelmiin tällä kertaa ja Katja K., mikäli luet tätä, niin sulle on s-postia johon odotan vastausta.


Kaikille oikein mukavaa sunnuntaita ja hei, muistakaa pannata imerauhaset ja olkaa muutenkin ihmisksi.
read more

I am a bad person

Pääsin tänään todistamaan itselleni kuinka huono ihminen minä olen, toisin sanoen kuinka syvällä viha, katkeruus, äkkipikaisuus, vääristyneen ajattelun ja kaiken tähän liittyvän negatiivisuuden myrkyllinen liemi on sisälläni vaikka yritän tosissani häätää kaikkea tätä pois sisältäni jotta voisin tuntea olevani vieläkin ehjempi ihminen kuin mitä nyt olen.

Aaamupäivästä soi puhelin, eräs minua lähellä oleva henkilö kertoi olevansa tulossa kylään samalla, jos lähtisin kuskiksi ostoksille vaikka hän ja eräs (auton omistava) kolmas henkilö olivat tulossa tännepäin tai ainakin menossa ohi kohden isoa kaupunkia. Hänen esittäessään asiaansa ja mainostaessaan kaikkea mitä saisin lähtemällä kuskiksi, sarvet otsallani kasvoivat sitä pidemmäksi mitä enemmän hän puhui ja jos olisin (täysin) entinen itseni, olisin haistatellut vitut ja todennäköisesti lyönyt luurin korvaan mutta nyt tyydyin selittämään kilometreistä ja siitä, kuinka typerää olisi ajella edestakaisin jos he kerran olisivat ajelemassa tänne päin. Kuitenkin, välittömästi puhelun lopettua aloin pääni sisällä manaamaan tätä ihmistä ja ajatukset saivat yhä sairaalloisempia muotoja kunnes olin jo aikeissa lähettää hänelle viestin jossa kertoisin hänelle minkälainen kusipää hän on. Siitäkin huolimatta että tiesin tämän pyynnön perimmäisen syyn, matkansa kun oli tarkoitus mennä kaupunkiin jossa hänen kuskinsa ei tuntenut oloansa/ajotaitoansa mitenkään varmaksi ja sama koski vuodenajalle ominaista pimeyttä – tuskin meistä kukaan tykkää ajella pimeässä ja vaikka viime yön aikana hieman lunta tulikin, ovat tiet suolauksen jäljiltä lumettomat ja imevät ajovalot todella tehokkaasti.

Miksikö sitten olin tällainen mulkku?
- koska vitutti ajatus että minun pitäisi ajella muutama kymmenen kilometriä vaikka tyypit olivat tulossa tai ainakin menisivät ohi
- koska olin päättänyt etten tänään enää lähde minnekään
- koska tämä samainen tyyppi oli aiemminkin esittänyt vastaavia ”kuningasideoita”
- koska kiputilat, varsinkin päänsärkyjen osalta ovat olleet kovemmat kuin aikoihin

Mitä tapahtui myöhemmin iltapäivällä?
- samainen tyyppi soittaa ja kysyy että olenko kotona
- vastattuani myöntävästi, hän kysyy keitänkö kahvit jos he tulevat käymään kun ovat lähdössä eräältä parkkipaikalta ja olisivat kämpälläni tuota pikaa
- vastattuani jälleen myöntävästi, lopetamme puhelun ja alan keittämään kahvia

Kuka tämä tyyppi sitten on? Systeri. Hän tulee ovesta sisään, halaa, ojentaa hyasintin ja suklaarasian sekä toivottaa hyvää joulun odotusaikaa, samoin kuin hänen perässään tuleva toinen tyyppi eli minut synnyttänyt nainen. Se, mitä ihmiset sanovat huonoksi omaksitunnoksi, iski niin todella lujaa ja kenties vieläkin kovempana syyllisyydentunne tai paremminkin tietoisuus siitä että on täysi paska. Ja ei en ajattele nyt saamiani, muodollisia juttuja vaan sitä, että tiedän kuinka vastentahtoisesti mutsi lähtee ajelemaan sillä hänellä on jo ikää sen verran paljon että pelko ajamista kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta ja hyvä niin. Olisi kamalaa jos hän ajattelisi olevansa hyvä kuski jonka reaktiokyvyt ovat samat kuin silloin ennen. Mutsin autoilu, olkoonkin että hän käy omissa harrastuksissan ja kokouksissaan autolla, on tietynlainen riski tai no, kaikillahan autoilu on riski mutta ikäihmisillä se on aika paljon suurempi ja siksipä nämä tilanteet tulisi minimoida mutta ei, se oma mukavuus ja laiskuus vie voiton ja on asia jota mä tällä hetkellä häpeän äärettömän paljon. Ei se nyt olisi ollut niin mahdottoman raskasta vaikka kilometrejä olisi tullutkin ja kun ajattelee tämän elämän katoavaisuutta muutenkin – terveitä ihmisiä kuolee milloin suonen repeämiseen aivoissa tai sydämen pettämiseen – niin kannattaako kohtaloa härnätä ja laittaa ikäihminen ajelemaan tässä kelissä?


Miksikö kirjoitin tämän? En tiedä onko maailmassa yhtä mulkkuja kuin minä mutta toivottavasti tämä teksti auttaa ennenkaikkea itseäni, mutta toivottavasti myös joitain toisiakin muistamaan sen tosiasian että koskaan et voi olla varma milloin näet tyypin (oli se sitten kuka tahansa) viimeisen kerran. Okei, ehkä kaikki ei ole niin mustavalkoista mutta enkä yritä nostaa itseäni millekään pyhimys – podiumille mutta jos teille tulee tilanne missä pitää valita oman laiskuuden ja toisen/toisten ihmisten turvallisuuden välillä, toivottavasti teette oikean valinnan. Ainakin silloin kun todennäköisyys ikäville asioille on keskiarvoa korkeampi.

i am a bad person

read more

Yllättäviä kuvia ja rakkautta

Jouduin tänä aamuna käymään Netin Syövereissä erään asian vuoksi, sellaisen joka liittyy Paimentolaan ja jollain kohtaa piipahdin Googlen pilvipalvelussa joka tuotti jälleen yllätyksen. Nimittäin, kaikki muistavat Picasan mihin blogeissa käytetyt kuvat ennen tallentuivat ja vaikka niiden piti siirtyä Kuvat – palveluun silloin kun se tuli, niin se on kyllä munaa ja venttiilinkumia sillä omiani en ole sieltä koskaan löytänyt. Vaan mitä tapahtuikaan kun ihan sattumalta klikkasin ”viimeisimmät” - painiketta! Joka helvetin kuva, aina alkuajoista lähtien oli siellä ja voi sitä riemua! Nyt asia tuntuu luonnolliselta mutta silloin kun Picasa lopetettiin ja Kuvat – palvelu tuli tilalle, niin ainakin Paimentolan kuvat hävisivät ja olivat näin ollen hukassa aina tähän päivään asti. Taidankin tänä iltana käydä katsomassa löytyykö Luostarin Drive’sta luostarin kuvat ja edelleen, mahtaako niinkin vanhoja tiedostoja olla enää tallella että sieltä löytyisi Tavan Elämää – kuvat? Sittenpähän sen näkee mutta hyvä jos löytyvät koska niistä näkee miten nopeasti tämä henkinen taantumani on edennyt. Regressio vai miten se hienosti sanotaan. Siis pikkuisen hei hei, pölyjä ylähyllyllä ja niin eespäin. Japanilaisittain täysin sakea ja venäläisittäin ihan hospotipoti. Kognitiivisesti käsijarru päällä kulkevalle paimenelle on monta nimeä.

Ihanaa kun pikkupakkaset tulevat ja edelleen, kaukolämmön keksijälle pitäisi antaa seitsemän Nobelia päällekkäin ja yhtäaikaa. Ihan siksi, että olen tämän Paimentolan nuorin vaikka sentään minullakin ikää on yli kolmesataa vuotta, niin pääsen nauttimaan minua vanhemmille paimentolaisille tarkoitetusta lämpötilan säädöstä joka seuraa orjallisesti vanhaa sanontaa ”Ei lämmin luita riko”. Ei todellakaan. Silloin kun ulkolämpötila on hieman nollan yläpuolella, sisällä jurtassa on +25 raatia mutta heti kun keli painuu nollaan tai muutaman asteen alle, niin jo vain elohopea sisällä kipuaa 27 – 28 asteen kantturoihin ja kun pihalla on 20 ja hyrympää, niin sisällä täällä vanhojen kantturoiden paahtimossa on 30 astetta ja se jos mikä on todellinen kalsarikeli. Trooppiset sisälämpötilat – myäs makkarissa – johtuu siitä että patterien venttiilit ovatten väännetty auki – asentoon ja tässä painoarvo on sanalla auki. Siis niin auki kuin menee ja pari petrokemiallista elikkäs muovista napsahdusta päälle. Jos olisin vääntänyt vielä yhden napsauksen, mulla olisi ollut hetken aikaa uima-allas residenssissäni.

Koska tämä nyt oli vähän tällainen poikkeama sillä en voi ryhtyä pidempiin jurinoihin aivan kohta käsillä olevan menoni takia, niin laitan teille tähän yhden suosikeistani ja tätä kuunnellessanne teidän täytyy pukeutua pyjamaan, sellaiseen flannelliseen housu/paita – yhdistelmään (muuta ei saa olla päällä) ja raivata olkkari tai jokin muu tarpeeksi iso tila tanssimista varten. Sitten My love – soimaan, otatte siippaanne kaulasta kiinni ja alatte keinahtelemaan hitaasti musiikin tahdissa, unohtaen kaiken muun. Tunnelman kruunaavat kynttilät ja jos taivaalta vielä tulee lunta, niin verhot pois ikkunoiden edestä ja turha kai sanoa että mukulat aika laajassa kaaressa pihalle. Mukaan niille 50,- tai enemmän ja kehotus viipyä ulkona ainakin pari, kolme tuntia ja tulla kotiin sillä varauksella että kukaan ei välttämättä jaksa tehdä ruokaa.





read more

Hiljaiset Salit, TunestoTube,Pixabay ja paljon muuta!

Hyvää iltaa rakkaat!
Siellä on kuulkaas nyt tarjolla koeversio vanhasta aiheesta, siis siitä minkä jätin osin laiskuuttani ja osin näiden vaikeuksieni takia kesken mutta joka olisi nyt tarkoitus saattaa päätökseen. Niin että mikä? No Hiljaisten Salien 1. luku tai paremminkin sen koeversio koska tietokoneeni kovalevyn tuhoutumisen takia jouduin ensin taistelemaan että sain Hindenburgin asennettua takaisin (neljä vuotta vanhat käyttöavaimet eivät välttämättä kelpaa koska saattaa olla että joku ei muistanut onko yksi nolla iso o – kirjain vai nolla ja tästä seurasi pientä harmia. Iso kiitos Hindenburgin helpdesk’ille joka toimitti mulle uuden vaikka kyseessä oli viikonloppu.

Eli; monta asiaa olen joutunut taas opettelemaan uudestaan koska tässä muutenkin on ollut melkein kaksi vuotta sellaista aikaa etten ole paljon Blogspheressä ollut, saati sitten että olisin tehnyt mp3:sia tai mitään muitakaan äänitallenteita. Syy, miksi saaga ei tule olemaan SoundCloudissa (sitten valmistuttuaan) vaikka siellä muutama vanha, aikaisempi luku Hiljaisista Saleista onkin, johtuu siitä että mä en tällä hetkellä saa rahaa mistään eli tulot on nolla joten en kykene maksamaan vaadittavaa lisenssimaksua enkä toisaalta niin välitäkään – ainakaan tällä hetkellä kun tässä on tiukkaa muutenkin. Homma näet toimii niinkin uskomattoman linkityksen kautta kuin Googlen pilvipalvelun eli Drive’n kautta. Uskomattoman siksi, että vaikka on täysin luonnollista että Googlen alustat toimivat keskenään, ei Drive ole se jota ensimmäisenä ajatellaan kun puhutaan videoista ja äänitiedostoista.

Jos viitsitte kuunnella edes pätkän ja antaa palautta taustasta (tarkoituksena peittää kahinat, kerrostalon pienet kolinat ja mun venäläisvalmisteisen  sydämentahdistimen kohtuullisen jytinän) sekä itse kerronnan äänenlaadusta, niin olisin kovin mielissäni sillä ilman palautetta on huono parantaa palvelua ja on asia jonka jokainen varmasti ymmärtää. Kuten myös ymmärtää sen, että jokainen tietokone, oli se sitten mobiili, läppäri, tabletti tai vanha kunnon pöytäkone, sisältää omanlaisensa äänentoistoon tarvittavat korttinsa ynnä muut härpäkkeensä joten säätämättä ei varmasti kuulu kenelläkään. Ei edes itselläni ja tällä myllyllä homma sentään tehtiin. Sama juttu kuulokkeiden kanssa; halvat ja vaikka ei niin halvat, niin ääni on jossain sama kuin kuuntelisi peltipurkin sisältä ja toiset ovat taas niin helkutin hyviä että tullaan kysymään minne se ripsi siinä 13.25.22:n kohdalla oikein tippui? Niin että mitä pimpainta? Juu juu, sillä kohtaa kuuluu selvä suhaus niin väitätkö ettet huomannut? Ja sitä rataa mutta noin yleisesti: onko äänenvoimakkuuden lähtötaso hyvä, koitan näet muodostaa jonkinlaisen keskiarvon, onko tausta häiritsevä vai ok ja niin eespäin. Kiitos jos viitsitte, jos ette niin sitten saatte sitä mitä tulee.

Painin tänään tämän äänitiedostoasian kanssa useamman tunnin ja kun tarpeeksi tuolla Netin Syövereissä viettää aikaansa, niin aina oppii jotain uutta. Nimittäin, jos teillä on joku biisi, siis pelkkä biisi ilman videota ja haluaisitte ladata sen vaikka YouTubeen (kuten Hiljaisten Salien luvuillekin olisi tehty ellei iso koko 32Mt olisi estänyt), niin homma tapahtuu seuraavanlaisesti ja muuten todella helposti:

1. Teillä on se biisi, mieluiten mp3 – muodossa mutta ilmeisesti muutkin tiedostomuodot käy
2. Teillä on tallennettuna joku kuva, esim. Pixabay on hyvä lähde jos ei satu omistamaan mitään mukavaa tai sopivaa kuvaa, tuo palvelu nimittäin välittää myös kuvia jotka ovat tekijänoikeusvapaita elikkäs niitä voipi vapaasti käyttää. Asia on mainittu myös jokaisen kuvan kohdalla oikealla puolella kuvaa mistä tämän statuksen näkee ja vaikka palvelun etusivulla on kirjautumisjuttuset, kuvan/kuvat saa mukaansa ilman kirjautumista.
3. Te olette luonnollisesti kirjautuneet Googleen/YouTube – tilillenne, tosin allaolevan palvelun etusivullakin voi kirjautua.
4. Menette osoitteeseen TunestoTube ja annatte palvelulle tarvittavat oikeudet
5. Palvelu pyytää ensin lataamaan tämän mp3 – tiedoston
6. Sen jälkeen palvelu pyytää latamaan sen kauniin kuvan
7. Minkä jälkeen se alkaa välittömästi taputella ”videota” ja se siirtyy automaattisesti teidän YouTube – tilillenne ja sekä TunestoTube että YouTuben lataussivu, antavat molemmat mahdollisuuden kirjoittaa otsikon, tehdä kuvausta tästä videosta ja tägätä sen joten homma on todella helppoa ja sukkelaa.

Valitettavasti nämä Salien luvut ovat sen verran ryhtevän kokoisia ettei niitä saa tuota kautta ladattua mutta käyhän se näinkin. 

Things money can't buy
Things money can't buy


Muuta ei tällä kertaa, tämä oli lähinnä tällainen tiedotustilaisuus ja uuden, hyvän palvelun esittely koska uskon että kaikille tulee jossain vaiheessa tilanne missä haluaisi tuottaa sen normaalin sisällön elikkäs tekstin lisäksi vaikkapa jonkun hyvän tai kauniin biisin, eritoten nyt kun on tulossa joulu ja maailmassa on tosi monta kaunista joululaulua. Jokainen pystyy siis halutessaan tekemään itsensälaisen joulun omaan blogiinsa. No hemmetti, pystyyhän sen nyt muutenkin mutta kyllä te tiedätte mitä minä tarkoitan.


Olkaa kiltisti, menkää aikaisin nukkumaan ja ennenkaikkea: muistakaa rakkaat töröhuulet olla ihmisiksi. Nyt on se aika vuodesta kun Paimenet ovat liikkeellä ja kurkkivat ikkunoista. Ei kiltteyden, vaan ihan eksymisen takia. Navi on mutta kun ei tiedä mistä napista se laitetaan päälle.
read more

Rakas Venäjä

Suuret kiitokset venäläisille ystävilleni! On aina ilahduttavaa nähdä että väkeä käy täällä Paimentolassa ja olen kuluneen vuoden aikana manannut tätä ainaista rahan puutettani, se näet ehkäisee matkustelua todella tehokkaasti eikä tietenkään anna aihetta minkäänlaiseen juhlaan muutenkaan.
Taannoin, itseasiassa vanhan vallan aikaan venäjällä tuli käytyä noin neljä kertaa vuodessa ja kauimmaiset reissut yltivät Novgorodiin ja Moskovaan, jossa ensin mainitussa olimme kolme päivää ja jälkimmäisessä kokonaisen viikon. Vaikka nuoreen ikään kuului että joka päivä tuli otettua viinaa oikein urakalla, päivisin pidimme huolta siitä että kävimme katsomassa kaikia niitä hienoja nähtävyyksiä joita oli tarjolla ja tietysti vietimme aikaa ihan tavallisten kadunmiestenkin parissa.

Venäläinen ruoka on hyvää ja se tumma leipä oli vallan saatanan hyvää, parasta mitä olen koskaan maistanut mutta kaikkein parhaimpia olivat aamupalat. Aamupalapöydät olivat samanlaisia kuin muutama vuosi sitten Turkissa käydessäni, parhaimmillaan paria kolmea ”tuotetta” vajaa viisikymmentä erilaista artikkelia mistä valita ja siksipä noilla aamiaisilla tuli syötyä niin paljon, että seuraavan kerran syötiin yömyöhällä vielä kun ruokaa ravintolan/hotellin keittiöstä sai.
Venäläiset ovat ystävällistä ja vieraanvaraista väkeä ja noilta reissuilta on monta tuttavuutta, suurin osa muodostui ensimmäisten reissujen aikana ja näitä tuttavia sitten käytiin moikkaamassa joka kerta. Pietarissa oli Sasha ja Alla, tosi mukava nuori pari ja jo heti Viipurissa oli eräs mummo ja pappa joiden nimet olen unohtanut jo aikaa sitten mutta yhteistä näille kaikille, niin edellä mainituille kuin muillekin tutuille oli se että vaikka menimme minkälaisen tilanteen vallitessa (kerrankin oli muutto menossa), niin kaikki lopetti mitä nyt ikinä olikaan tekemässä ja meille tarjoiltiin hyvää ruokaa ja juomaa. Kommunikointi sujui hyvin vaikka homma meni niin, että minä ja ystäväni koitimme esittää asian todella onnettomalla englannilla ja sitten joku heistä joka osasi englantia, tulkkasi koko porukalle mistä kulloinkin puhuttiin.

Lakkia täytyy nostaa Novgorodilaisille timpureille jotka tekivät hotellia meidän hotellin viereen, pakkasta oli reilusti yli kolmekymmentä astetta mutta ukot eivät tuntuneet välittävän. Jokusen kerran näin näitä timpureita meidän hotellilla – syytä en tiedä mutta muistan ikuisesti heidän jumalttoman pitkävartiset vasaransa, jotka ulottuivat helposti lantiolta polvitaipeeseen ja olivat vanhan liiton mallia eli sorkkapään toinen piikki oli pidempi kuin toinen ja painoakin oli varmaan sellaiset 500 – 600 grammaa ellei enemmänkin. Ehkäpä timpurit oman alani edustajina ovat jääneet mieleen koska tuo talvi oli todella kylmä, niin Suomessa kuin Venäjälläkin ja toinen mieleen syöpynyt muisto on heti helvetin sakeat pakokaasut leijumassa katujen yllä koska kylmällä ilmallahan tämä on yleinen ilmiö. Toki aikaa vietettiin enemmän baareissa kuin kadulla joten varsinaiselta palelemisesta ei voida puhua.

Moskovasta on pakko mainita ravintola nimeltä Braga (en tiedä onko enää) koska siellä on saanut elämäni parhaimmat pihvit ja oli siitä erikoinen ruokailukokemus että ravintolassa ei ollut ketään muita kuin me. Liekö sitten rahalla ollut osuutta asiaan, mutta aikaimme odotettuamme odotussalissa – ei missään kälyisessä aulassa vaan nimenomaan salissa (joka oli upea mutta silti kalpea kopio varsinaisesta ravintolasalista jonka komeutta kuvaavia adjektiiveja ei ole vielä keksitty, oli meinaten sen verran upea), päätimme tarjota rahaa jota meillä oli helvetisti. Läjä dollareita ja suomen markkoja vaihtoi omistajaa eikä aikaakaan, kun japanilainen seurue joka oli menossa ravintolan puolelle, kohteliaasti pysäytettiin ja ohjattiin takaisin tähän odotussalin puolelle ja meidät kutsuttiin sisään. Täytyy myöntää että oli hyvin outoa syödä kun meidän kummankin molemmilla puolilla (siis yht. neljä) seisoi tarjoilijat jotka olivat valmiita kaatamaan lisää viiniä heti kun se vähänkin vajeni lasissa ja kun yksi ruokalaji oli syöty, uutta pukkasi pöytään niin hienovaraisesti ettei mitään rajaa.
Lopuksi kahvit ja konjakit ja astetta tukevammat sikarit jotka tulivat talon puolesta ja kun usein sanotaan että savua oli kuin Kuuban sodassa, niin sitä oli tuona päivänä Bragan ravintolasalissa. Vitullinen käry joka sai silmät kirvelemään ja keuhkot vinkumaan mutta koska halusimme noudattaa vanhaa kaavaa, niin olihan ne sikarit röyhyteltävä.

live and learn
Live and learn


Kaikki viina oli luonnollisesti hyvää paitsi pippurivotka, siinä on sellainen paholaisen hiki ettei sitä juo Erkkikään ja koska ystäväni oli täysi idiootti, oli hänen tietysti näytettävä että pullollinen pippurivodkaa ei tunnu missään. Seuraavan päivän hän makasi hotellihuoneen sängyssä ja näytti kiveen heitetyltä ahvenelta ja myös vannoi, ettei enää koskaan joisi pippurilla terästettyä vodkaa.
Piva, paikallinen mellakkaolut eli keskikäheä jota moni ulkomaalainen pitää ruumiinpesuvetenä, on itseasiassa hemmetin hyvää ja niinpä me vietimme monta mukavaa hetkeä paikallisilla piva – kioskeilla paikallisten ukkojen kanssa. Toisinaan meille opetettiin erilaisia tansseja, toisinaan painittiin ja toisinaan pelattiin jotain petanquen tapaista peliä jossa heiteltiin kiviä ja okei, niillä oli jokin pisteystys- systeemi jota en oikein koskaan oppinut ymmärtämään.

Moskova, samoin kuin Pietari, ovat järjettömän kauniita kaupunkeja eikä niiden laajutta pysty käsittämään ennenkuin sen kokee itse. Vaikka matkanjärjestäjät aina jaksoivat varoittaa ”mustista takseista”, niin joka reissu niitä tuli käytettyä eikä koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia. Ei edes silloin kun taksikuski kantoi sammuneen jätkän hotellin aulaan. Kaikki rahat ja muut, kuten kellot ja korut olivat tallella. Joka ainoa kerta. Jos rikastun, niin tasan varmasti lähden uudestaan mutta reissun pitää ehdottomasti kestää vähintään kaksi viikkoa koska muuten on aika turha lähteä reissuun ja tuollaiset kaksi viikkoakin mene vähä turhan nopeasti.

Tälläistä näin iltamyöhällä, nyt täytyy painella suihkuun mutta sitä ennen kysyn teiltä että kuinka moni teistä tiesi sen, että Kremlin muuriin on haudattu amerikkalainen lehtimies nimeltä John Reed?
read more

Paimentola AD 2017 Monday 2711

Mitä parhainta maanantaita kaikille teille jotka tallaatte Blogspheren loputtomilla aavikoilla tai olette pakertamassa sen jokapäiväisen leipänne eteen eli kehonne liikkuu nälästä aiheutuvien pakkoliikkeiden siivittämänä! Oikein hyvää maanantaita myös meille jotka olemme parhaaksi katsoneet jäädä kotiin, kuka mistäkin syystä ja ainahan sitä syytä ei edes tarvita koska mikään ei voita päivää, jonka voi viettää pelkissä boksereissa ja villasukissa hiihtelemällä. Se on parhautta se!

Toki tänään on tullut jo tehtyä erinäisiä kotihommeleita joita riittää pitkin päivää, ainoa katko näihin Paimentolan perustoimintoihin tulee iltapäivästä jolloin valjastan nykyiset ykköspässini Soinin ja Sipilän reen eteen ja karautan viittomakielen kurssille. Kyseessä on jatkokurssi kuten olen tainnut jo aiemmin mainitakin, viimeinen kerta ennen joulukatkoa ja viime kerralla tiedustelin mahdollista kolmatta kautta, niin se on kenties mahdollista ja tullaan ehkä toteuttamaan pienryhmänä jolloin kurssimaksu on hieman isompi mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Näet nykyinen 59,- euroa joka käsittää 40 opintotuntia saattaa nousta 120,- tienoille mutta kun ajatellaan mitä saa vastineeksi varsinkin nyt kun viittomakieli on alkanut toden teolla avautumaan, niin en pidä moista summaa pahana. Suurin ongelmani tämän viittomakielen kanssa on kroonisen päänsärkyni raiskaama muisti ja se on asia joka harmittaa (ent. vituttaa), sillä joudun kuluttamaan jumalattoman määrän aikaa kertaamiseen eikä opitut asiat tahdo siltikään pysyä muistissa. Olenkin miettinyt lobotomian huikeita mahdollisuuksia koska jos ajatellaan että aivokurkiaisen katkaisun jälkeen toinen aivopuolisko keskittyisi kipuun ja toinen viittomakieleen + muihin juttuihin, niin sehän olisi optimaalinen tilanne. Täytyy kuitenkin muistaa suht huonot välinin Karman kanssa mikä tarkoittaa sitä että lobotomialeikkauksen jälkeen pikku puoliskoni eivät keskittyisi yhtään mihinkään, eivät yhdessä eivätkä erikseen ja se on asia mikä hillitsee tähän hankkeeseen ryhtymistä.

wtf
Welcome to Finland

Päivän kiitollisuusaihe: Se että talvi on pysynyt leutona koska toisin kuin luulin, ei tupakanpolton lopettaminen suinkaan parantanut pikku nakkieni eikä varpaitteni ääreisverenkiertoa, vaan kaikki kaksikymmentä pikku uloketta…..ärh, kaikki kaksikymmentäyksi pikku uloketta kilahtavat jäähän tuttuun tapaan kun lämpötila putoaa tuonne +2:n asteen tienoille tai alle. Tästä on jo saatu tänä syksynä muutama esimerkki ja ikävin niistä on noin kolmen viikon takaa. Olin hallilla ja purin erästä kaapistoa (umpipuuta, massiivinen) ja irrotin akkukoneella ruuveja normaaliin tapaan. Siinä yhdellä kohtaa sitten kävi niin, että vanhasta tottumuksesta tämä irroitettu ruuvi siirtyi koneen kärjestä kätösten välityksellä huulieni väliin, jolloin kuului sellainen suhahtava ääni ja sekä ala – että ylähuultani koristivat helvetinmoiset vesikellot. Ruuvihan ottaa suht monta kierrosta perkeleellisellä nopeudella ja siksipä ruuvit ovat polttavan kuumia irroitettaessa mutta kun sormissa ei ollut mitään tuntoa (olin juuri tätä aiemmin ollut pitkän partin pihalla), niin milläs päättelet/tunnet että ruuvi on tulikuuma. Onneksi huuleni jotka ovat olleet käyttämättä tämän reilun kahden vuoden totalitääriselibaatin ajan, paranivat ennätysvauhtia enkä kärsinyt DIY – Botox – huulistani kuin kolmisen päivää. Tehän muistatte että kehoni on itsekorjautuva ja nyt kun olen hylännyt kaikki paheet ja solunmuodostukseni elikkäs uusiutuminen on huippuluokkaa niin pakostakin tuli mieleen että jos olisin nainen, niin selibaatin johdosta immenkalvoni olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä kasvanut back ja olisin ehta neitsyt. Tämä näin hypoteettisesti tai no, kyllä mulla on viime aikoina ollut tissit tosi kipeet ja itkettänyt pirusti ihan ilman mitään syytä mutta ei siitä sen enempää.

Näin aamusta ei enempää täältä Paimentolasta, pyykin pesua, imurointia sekä opintojen kertausta ennen illan rientoja ja meikältä jäi eilen lukulista hieman kesken joten sekin asia täytyy hoitaa kuntoon.
Niin perkele, meinasi ihan unohtua! Jos tiedätte jonkun jolla olisi myydä vanhoja, aivan alkeistason (3 – 4 lk.) englanninkielen oppikirjoja, niin olisin kovin kiitollinen. Ne on meinaten kiven alla ja näistä kaiken maailman stanan äpeistä ei ole mitään iloa, olen kolunnut ne kaikki läpi ja maksuttomat versiot ovat n. Kahdenkymmenen sanan kertausta ja maksullisiin en laita rahaa koska en yksinkertaisesti luota. Lisäksi nettiopiskelua rajoittaa se että silmäni eivät nykyisellään kestä kovin pitkiä istuntoja vaikka näyttö olisi miten himmeällä tahansa. Niin, ja tarvitsen ihan alkeisjuttuja koska vaikka sanavarasto on aika laaja ja osaan tulla välttävästi toimeen, niin totuus on se että mun kielioppini on päin helvettiä ja kun tässä on tulevaisuutta koskien muutamia suunnitelmia, niin mun olis pikku pakko oppia ao. kieli paremmin ja mikäli muistan, niin silloin Erik Punaisen aikaan jolloin minä olin kolmannella ja meillä alkoi englannin opetus, niin ne oppikirjat olivat tosi selkeitä ja se on just sitä mitä tarvitsen. Ei riitä että mä käyn hitaalla, sen lisäksi mulla on venäläiset piuhat ja keskittymiskyky ADHD – luokkaa joten oppimateriaalin pitää olla This is a boy – luokkaa. Siltikin on kyseenalaista kykenenkö keskittymään koska muistanette vanhemmista teksteistä ne joissa kirosin sitä kun en ole enää tuomion jälkeen keskittymään tähän lukemiseen.
Mutta kiitos kaikille etukäteen – siis jos joku viittii ja jostain löytyy.

Okei, kaikille hyvää viikonalkua, rapsutelkaa toisianne ja kutmuilkaa muutenkin koska sitä ei tehdä koskaan tarpeeksi!
Nii ja olkaa ihmisiksi.

Ps. Annan Antipastaa - blogi on muuttanut (jo kuukausi sitten) mutta uusi ja päivitetty osoite löytyy muiden blogien joukosta Talagh malar'ista ja Paimentolan porukoihin on liittynyt Sus'. Hääp pitää Sus' jolkottelee - blogia jota kannattaa käydä vilkaisemassa varsinkin kun ukko ilahduttaa meitä lähitulevaisuudessa? 09 - postauk/sella/silla. Asiasta tarkemmin Suen tämän päivän jutussa.



read more

Kiitokset tekijöille:

  • Blogger archive page > Life is so full of tae!
  • Google Friend Connect Button > NetOops blog
  • Add Related Post Widget To Blogger (linkwithin) > My Blogger Tricks
  • Contact Form > Tw!st Blogger
  • Simple Search > Blogger Buster
  • How to display linkwithin related posts only in post pages > My Blogger Desk
  • How to Remove Subscribe to Atom links from your Blogger Blog > Superwebtricks
  • How to remove quick edit and wrench icons on Blogger > Blogger Plugins